Saarna Klosterin kirkossa/Predikan i Klosters kyrka 3.7.2022

3. Kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai, 2.vsk.

Luuk.15:18-10 

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.” 

Kadonnut ja jälleen löytynyt. 

Tämän päivän evankeliumissa etsitään kadonnutta hopearahaa ja iloitaan sen löytymisestä. Päivän aiheena on “kadonnut ja jälleen löytynyt”. Joskus tuntuu, että se voisi olla yhtä hyvin myös minun elämäni kertomuksen otsikko. Oman elämänsä kaaoksen keskellä voi kenties samaistua tuohon suureen löytymisen iloon. Kun kiireessä pitäisi päästä juuri lähtemään jonnekin, hukassa ovat milloin avaimet, sukat, puhelin tai jokin muu sen sellainen.  

Erään kerran etsin kadonnutta korvakoruani. Pelkäsin, että se oli joutunut imurin kitaan. Naapurin lapsetkin tulivat ihmettelemään touhujani, kun istuin takapihalla tyhjentämässä pölypussia. Loppujen lopuksi korvakoru löytyi aivan muualta, mutta iloitsin sen löytymisestä, enkä enää harmitellut pölypussin tonkimisesta likaantuneita kynnenalusiani. Jos siis ilo voi olla suuri jo näin pienestä asiasta, niin tokihan Jumala iloitsee vielä enemmän jokaisesta löytyneestä ihmisestä. Ehkäpä minunkin olisi pitänyt järjestää naapurin lapsille juhlat löytymisen kunniaksi!  

Vertaus kadonneesta hopearahasta on osa Luukkaan vertausten sarjaa. Edellä Jeesus on puhunut kadonneesta lampaasta, ja hopearahaa seuraa monille tuttu kertomus tuhlaajapojasta. Kahden ensimmäisen vertauksen keskiössä ovat esineet ja karjaeläimet, kolmannessa taas kadonnut poika. Jo pelkän pienen esineen, kuten avaimien tai puhelimen katoaminen, voi aiheuttaa suurta huolta ja ahdistusta, saati sitten jonkun läheisen ihmisen joutuminen teille tietämättömille. 

Puhutaanpa sitten vähän myös synnistä. Se hieman hankala ja kiusallinenkin sana, mutta joka on silti osa meidän jokapäiväistä maallista vaellustamme. Synti on sellaisia asioita, jotka erottavat meidät Jumalasta ja toinen toisistamme. Vertauskuva kadonneesta ja löytyneestä hopearahasta on vertauskuva parannuksen tehneestä syntisestä, ja jokaisen lattianurkan huolellisesti lakaiseva talon emäntä on vertauskuva syntisiä etsivästä Jeesuksesta. “Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan” (Luuk.19:10). Näin Jeesus vastasi fariseuksille, jotka paheksuivat sitä, että Jeesus aterioi syntisten kanssa. On huomionarvoista, että vertauksen nainen ryhtyy heti toimeen ja tutkii tarkasti jokaisen nurkan, eikä vain istahda alas huokaisten ja ajatellen, että ehkäpä kolikko vielä jostakin ennen pitkää tupsahtaa. Jumalalle kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä. Vaikka loput yhdeksän hopearahaa ovat tallella, se ei korvaa yhden rahan aiheuttamaa menetystä. Vaikka yksi katoaa, hänet etsitään. Jumala iloitsee jokaisesta ihmisestä, jokaisesta löytyneestä, myös epäonnistuneesta, väsyneestä ja matkalla rähjääntyneestä. Hän ei lakkaa etsimästä ja kutsumasta meitä. Jumala auttaa kaikkia ihmisiä, mutta huomaa erityisesti ne, jotka tarvitsevat apua ja johdatusta. Jumala on siis aktiivinen toimija, eikä vain odottele ylhäisyydessä että ehkä tuo vaivainen syntinen joskus tekee parannuksen ja tulee anelemaan armahdusta.  

Jokainen meistä tekee elämässään enemmän tai vähemmän vääriä valintoja. Joskus voimme syyllistyä myös yhteisölliseen syntiin, toisten ihmisten syrjintään ja ulossulkemiseen, ja saatamme hyvästä tahdostakin huolimatta toimia enemmän erottajina kuin etsijöinä. Seurakuntana meidän tulee aina kysyä itseltämme, onko laumamme sellainen joka kutsuu luokseen vai joka sulkee ulos? Katoamisesta ja harhapoluistakin voi lopulta seurata jotakin hyvää, voi löytää vielä enemmän kuin mitä on kadottanut.  

Kuulen tässä Luukkaan vertauksessa myös kutsun yhteyteen. Lauma ei ole kokonainen ilman yhtä puuttuvaa osaa. Vertauksen keskiössä onkin löytäjän ilo, Jumalan ilo meistä jokaisesta. Meidänkin tulee iloita yhden löytymisestä yhdessä toisten kanssa.  

_______________________________________________________________________________________

Evangelium 

Lukasevangeliet kapitel 15, vers 8-10 

Eller om en kvinna har tio silvermynt och tappar bort ett av dem, tänder hon då inte en lampa och sopar hela huset och letar överallt tills hon hittar det? 
Och när hon har hittat det samlar hon väninnor och grannkvinnor och säger: Gläd er med mig, jag har hittat myntet som jag hade förlorat. 
På samma sätt, säger jag er, gläder sig Guds änglar över en enda syndare som omvänder sig.” 

Förlorad och återfunnen. 

Det är dagens rubrik i kyrkohandboken, men det kunde lika bra vara rubriken i mitt liv. Jag är inte de bästa att hålla mina hem och saker i ordning, och det händer flera gånger i veckan att precis när jag borde gå i väg på morgonen, letar jag efter mina nycklar, mobil, hörlurar eller någonting annat. 

En gång jag hade tappat en örhänge, och jag var rädd att jag har dammsugit den på misstag från golvet, så jag satt ute på baksidan och tömde hela damm påsen. Även grannens barn som var ute och leka, kom till mig och frågade vad jag gör. Till slut hittade jag örhängen från helt annat ställe, men jag var lyckligt när jag hittade den, och även glömde den äckliga damm påsen. Kanske jag borde ha ordnat fest till grannens barn och fira att den förlorade örhängen var hittad!  

Lukas berättar tre liknelsen med temat förlorad och återfunnen. Första är det förlorad får, sen kommer liknelsen om förlorade silvermynt och efter det följer berättelsen om den förlorade sonen. Bara att tappa bort någon värdefulla sak, kan orsaka mycket ångest och stress. Oron är ännu större om man har förlorat och tappat en kontakt med en annan människa.  

Låt oss också prata lite om synd. Vad är synd egentligen? Det är någonting som skiljer oss från Gud och från varandra. Liknelsen om förlorade och återfunnen silvermynt är en liknelse om en människa som har syndat och omvänder sig. Och kvinnan, som sopar noga hela huset, är Jesus som söker syndaren. “Människosonen har kommit för att söka efter det som var förlorat och rädda det”. (Luk.9:10) Så svarar Jesus till fariséerna, när de fördömer att Jesus äter middag tillsammans med syndare. Gud inte bara sitter och väntar att kanske vi en dag ångrar och ber om syndernas förlåtelse, utan Gud söker kontakt med oss aktivt hela tiden. Alla människor är lika viktiga till Gud, värd att leta och söka. Nio silvermynt är inte lika värda som tio silvermynt även om största delen är kvar. Flock är inte hel så länge det är en som saknas.  

Även med god vilja, var och en av oss gör några fel val i livet. Vi syndar själv och tillsammans i samhället om vi diskriminerar eller utesluter andra. Det är lätt att gå vilse. Men ibland måste man förlora någonting för att hitta någonting mer, någonting bättre. De viktigaste i dagens liknelse är glädjen av återfunnen mynt, Guds glädje av återfunnen människa. Och vi får glädja tillsammans med andra.