Saarna Klosterin kirkossa/Predikan i Klosters kyrka 11.8.2024

 Luuk. 18:9–14 

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 18 

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: 
    ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! 
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” 

 

Usko ja elämä 

Kuinka meistä tulee Jumalan silmissä vanhurskaita? Tänään kuulimme vertauksen kahdesta miehestä, fariseuksesta ja publikaanista, ja heidän erilaisista rukouksistaan. Luukkaan evankeliumista löytyy useampikin kohtaaminen ja keskustelu, joka käydään Jeesuksen ja fariseusten välillä.  

Fariseukset olivat Mooseksen lakia tarkasti tutkiva, arvostettu juutalaisten ryhmä. He tunsivat lain kirjoitukset jopa pilkun tarkasti. Jopa rukouksessaan fariseus tuo tämän ilmi kertoessaan, kuinka usein hän paastoaa ja maksaa kymmenykset.   

Publikaanit olivat Rooman valtakunnan alaisia virkamiehiä, jotka kantoivat tie- ja muita tullimaksuja. Heidän ammattiryhmänsä ei ollut niin fariseusten kuin kansankaan silmissä kovin arvostettu. Työssään he kohtasivat myös kiusauksia kiskoa liikaa tullimaksua ja pistää osan maksusta omaan taskuun.  

Publikaani oli varmasti tehnyt elämässään syntiä. Mutta Jeesus sanoi, että juuri hän lähti temppelistä vanhurskaana, eikä fariseus? Fariseus oli varmasti tehnyt paljon hyviä tekoja, mutta vaikka hän noudatti Jumalan käskyjä, hän unohti käskyistä tärkeimmän, lähimmäisenrakkauden. Hän vertaili itseään toisiin ja ajatteli, että hänen hyvät tekonsa tekevät hänestä muita paremman ihmisen. Publikaani sen sijaan keskittyi hänen ja Jumalan väliseen suhteeseen. Hänen rukouksessaan oli vain yksi pyyntö, joka ilmensi katumusta ja uskoa.  

Usko voi heijastua meidän suhteessamme toisiin ihmisiin ja näkyä meidän elämässämme monella tavalla, myös hyvinä tekoina, mutta meidän ei tule vertailla tai kilpailla paremmuusjärjestyksestä toisten ihmisten kanssa. Sunnuntain aiheena on siis “usko ja elämä”. Se viittaa siihen, että noilla kahdella asialla on jotakin tekemistä keskenään. Usko on jotakin enemmän kuin se, että osaa koko Raamatun ja kaikki sen käskyt ulkoa. Usko on tapa elää ja jakaa elämää yhdessä toisten kanssa. Usko on luottamusta ja Jumalan armon varaan jättäytymistä.  

Uskominen ei ole kuitenkaan aina helppoa, varsinkaan silloin, kun kohtaamme elämässämme vaikeita aikoja. Horjumme, epäilemme, epäonnistumme ja kyseenalaistamme omia ajatuksiamme. Mutta usko voi myös antaa paljon voimaa ja lohdutusta. Saamme aina kääntyä takaisin Jumalan puoleen ja rukoilla: “Jumala, ole minulle armollinen”. Joka aamu meillä on uusi armo ja uusi mahdollisuus.  

Lukasevangeliet kapitel 18, vers 9-14 

Till några som litade på att de själva var rättfärdiga och som såg ner på alla andra riktade han denna liknelse: 
”Två män gick upp till templet för att be, den ene var farisé, den andre tullindrivare. 
Farisén ställde sig och bad för sig själv: ’Jag tackar dig, Gud, för att jag inte är som andra människor, tjuvar och bedragare och horkarlar, eller som tullindrivaren där. 
Jag fastar två gånger i veckan, jag lämnar tionde av allt jag köper.’ 
Men tullindrivaren stod avsides och vågade inte ens lyfta blicken mot himlen utan slog med händerna mot bröstet och sade: ’Gud, var nådig mot mig syndare.’ 
Jag säger er: det var han som gick hem rättfärdig, snarare än den andre. Ty den som upphöjer sig skall bli förödmjukad, men den som ödmjukar sig skall bli upphöjd.” 

Tro och liv 

Hur blir vi rättfärdiga inför Gud? Jesus berättar en liknelse om två män, en farisé och en tullindrivare, och två olika typer av bön. I Lukasevangeliet finns många berättelser var Jesus har möten med fariséerna.  

Fariséerna var en grupp judiska högutbildade männen, som kände väl alla skrifter om Guds lag och bud. Även i sin bön berättar farisén, hur ofta han fastar och lämnar tionden.  

Tullindrivaren eller publikaner som man också kallade dem, var tjänstemännen i Romerska riket, som samlade in tullavgifter. Det var en yrkesgrupp som var oftast inte så omtyckt. Tjänsten var kanske inte heller så bra betalt, eftersom ibland hade dem kanske en frestelse att ta betalt lite extra för att få en slant till egen ficka.  

Tullindrivaren hade säkert syndat, men varför var det han och inte farisén som gick hem rättfärdig? Farisén hade gjort säkert jättemånga goda gärningar, men han jämförde sig själv till andra människor, och han tyckte att det gjorde honom som en bättre människa. Medans publikan fokuserade på hans relation med Gud. Tron kan speglas också till våra relationer med andra människor, och synas utåt genom goda gärningar, men vi skall inte jämföra dem med varandra.  

Söndagens rubrik är “tro och liv”. De två saker har någonting att göra med varandra, det finns inte den ena utan den andra. Att tro är någonting mer än att kunna Bibeln utantill, och följa noga alla tio bud. Det är ett sätt att leva livet och dela livet med varandra. Tron handlar om tillit och möjlighet att överlämna sig till Guds nåd.  

Idag har vi en speciell dag eftersom Mila ska konfirmeras. Konfirmation inleds av trosbekännelsen, som vi alla läser tillsammans med henne. Ordet konfirmation betyder bekräftelse, alltså trons bekräftelse tillsammans med församlingen.  

Det är inte alltid lätt att tro och lita på Gud, när vi har svåra tider i livet. Vi vacklar, tvivlar, misslyckas och ifrågasätter våra tankar. Men tro kan också ge oss tröst och kraft, och vi får alltid komma tillbaka till Gud och säga: Gud, var nådig mot mig. Varje dag vi har en ny nåd och en ny möjlighet.