Saarna Marianpäivänä Klosterin kirkossa/Predikan i Klosters kyrka 26.3.2023
1.Sam.2:1-10 Hanna rukoili sanoen: – Sydämeni riemuitsee Herrasta, Herra nostaa minun pääni pystyyn. Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, sinun avustasi minä iloitsen. Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on luja kallio. Jättäkää suuret sananne, luopukaa röyhkeistä puheistanne, sillä Herra on Jumala, hän tietää kaiken, hän punnitsee teot. Soturien jouset ovat poikki, mutta maassa makaaviin palaa voima. Jotka kerran elivät yltäkylläisyydessä, saavat niukan leipänsä toisen työssä, mutta niiltä, jotka näkivät nälkää, ei lopu ruoka. Hedelmätön saa seitsemän lasta, mutta se, jolla oli monta poikaa, jää kuihtumaan yksin. Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan. Maan perustukset ovat Herran, niiden varaan hän on laskenut maan. Hän pitää huolen omiensa askelista, mutta pahat joutuvat pimeyteen. Omin voimin ei yksikään menesty. Ne, jotka Herraa vastustavat, joutuvat kauhun valtaan, kun Korkein jylisee taivaasta. Herra tuomitsee koko maanpiirin. Hän antakoon voimaa kuninkaalleen, hän kohottakoon pystyyn voideltunsa pään!
| Luuk. 1:46–55 Maria sanoi:
|
Jumalan suuret teot.
Olemme juuri viime yönä kääntäneet kelloja kesäaikaan, mutta Marian ilmestyspäivä muistuttaa meitä lähestyvästä joulusta. Marian ilmestyspäivän nimi tulee siitä, että enkeli Gabriel ilmestyi Marialle, ja ilmoitti Jeesuksen syntymästä. Maria otti vastaan tehtävän, joka ei ollut helppo, mutta samalla se oli osa Jumalan lupauksien toteutumista, todistus hänen suurista teoistaan.
Päivän Raamatun teksteissä kuulimme kaksi ylistyslaulua. Vanhan testamentin Hannan ylistyslaulun, sekä Jeesuksen äidin, Marian ylistyslaulun. Kuva Mariasta on monille tuttu, mutta kuka sitten oli Hanna? Hänen elämästään kerrotaan Vanhan testamentin Samuelin kirjassa. Hanna oli hurskas nainen, joka oli pitkään kärsinyt lapsettomuudesta. Hänen miehensä Elkana otti myös toisen vaimon, koska Hanna ei ollut saanut lapsia. Väsymättä Hanna rukoili Jumalaa avuksi temppelissä, vaikka hän sai osaksensa pilkkaa ja hänet jopa meinattiin syyttä ajaa ulos temppelistä. Hän nimittäin rukoili niin voimallisesti, että temppelin pappi luuli hänen olevan humalassa. Myöhemmin hän kuitenkin sai pojan, Samuelin, jonka nimi merkitsee “Herralta minä häntä pyysin”. Hanna toi Samuelin kasvatettavaksi temppeliin, niin kuin oli rukouksessaan luvannut. Aikanaan hänestä tuli merkittävä profeetta, joka mm. voiteli virkaan Israelin kaksi ensimmäistä kuningasta, Saulin sekä Daavidin.
Hanna ja Maria ovat siis molemmat tärkeitä naisia pelastushistoriassa. He ovat saaneet olla äitejä kahdelle merkittävälle henkilölle, Samuelille ja Jeesukselle. Mutta heillä on tärkeä rooli olla muistuttamassa myös siitä, miten Jumalan suuret teot koskettavat meitä aivan tavallisia ihmisiä.
Toiselle näistä naisista raskaaksi tuleminen oli helpotus, toiselle vaikeuksien alku. Mutta molemmissa elämäntilanteissa naiset luottivat Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. He kohtasivat rohkeasti oman kutsumuksensa ja antoivat koko elämänsä Jumalan käyttöön. Maria sanoi enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”
Monista vaikeuksista huolimatta sekä Hanna että Maria ylistivät Jumalaa. Luottamalla Jumalaan, hänen siunaukseensa ja lupauksiinsa, he molemmat saivat kokea elämässään suuren muutoksen. Molemmissa ylistyslauluissa nousee esiin myös kritiikki vallanpitäjiä kohtaan, luottamus siihen miten oikeudenmukaisuus vihdoin toteutuu, Jumala voi kääntää tämän maailman hierarkiat päälaelleen, vallanpitäjät syöstään valtaistuimiltaan, nälkäiset ruokitaan ja köyhät sekä kurjat nostetaan kunniaan. Sekä Hanna että Maria voivat päättäväisyydessään ja rohkeudessaan toimia meille uskon esikuvina. Rukoilemme...
Rakas taivaallinen Isämme.
Kiitos, että sinä valitsit Jeesuksen äidiksi juuri Marian.
Hän ei ollut rikas, kuuluisa eikä arvostettu.
Kuitenkin sinä annoit hänelle suuren tehtävän.
Kiitos, että Maria luotti sinuun
ja otti tehtävän vastaan.
Anna meillekin tehtäviä,
joilla voimme palvella sinua.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen tähden.
Aamen.
Gammaltestamentlig Första Samuelsboken kapitel 2, vers 1-10 Så bad Hanna:
| Evangelium Luk 1:46-55 Min själ prisar Herrens storhet, Han gör mäktiga verk med sin arm, Han tar sig an sin tjänare Israel Ära vare Fadern och Sonen och den helige Ande,
|
Några av er är kanske tröttare än vanligt i morse, eftersom förra natten vi flyttade klockorna till sommartiden. Men Marie Bebådelsedag, som vi firar idag, påminner oss att det är nio månader kvar till nästa jul. Bebådelse handlar om att göra klart något. Maria möts av Guds ängel Gabriel som gör klart för henne att hon ska föda ett barn. Hon ska ge barnet namnet Jesus och han ska kallas den högstes son. Guds vilja och mening med hennes liv blir klar för henne.
I dagens Bibeltexter vi hörde två lovprisning; Hannas lovsång och Marias lovsång. Många känner jungfru Maria, men vem var Hanna? Samuels bok i Gamla testamentet berättar om hennes liv. Hon var fru till man som hette Elkana. Hennes sorg var, att hon hade varit barnlös, och Elkanas andra fru hånade henne av det. Men Hanna gick till templet och bad hjälp från Gud. Äntligen födde hon en son. Hon gav honom namnet Samuel, som betyder: “jag bad Herren om honom”. Hanna lämnade sin son att växa och bo i templet. Hon sade: “Herren har gett mig vad jag bad honom om. Nu vill jag i min tur ge honom tillbaka åt Herren. Så länge han lever skall han tillhöra honom.” I sin lovsång Hanna visar sin tacksamhet att Gud har välsignat henne. Samuel blev en profet som beredde vägen för kungarna Saul och David.
Både Hanna och Maria hade en viktig roll i frälsningshistorian. Vi får läsa hur Gud kan göra mäktiga verk till vem som helst, också till oss vanliga människor. Båda kvinnorna blev gravid på ovanligt sätt. För en det var en frälsning, för den andra det var en utmaning. Men båda hade stark tillit till Gud, stark tro att ingenting är omöjligt för Gud. Maria sade: ”Jag är Herrens tjänarinna. Må det ske med mig som du har sagt.” I den tron kan Maria leva sitt liv som kommer att rymma all mänsklig glädje och smärta. Maria vågar säga ja till sitt uppdrag och sjunga sin lovsång. Båda kvinnorna hade stark tro och tillit att Gud kan ändra hela livet.
I båda lovsångerna man kan höra stark vilja och tro till rättvisan. Gud är nära och samtidigt är den som vänder uppochned på maktstrukturer. "Härskare skall störtas, ringa upphöjas och hungriga mättas", sjunger Maria. Både Hanna och Maria visar mod och tillit till Gud, och de kan vara trons förebilder för oss. I dagens bön vi bad att vi, så som Maria, skulle våga säga ja till Guds vilja och uppdrag i våra liv, för livet och världens skull.
Kommentit
Lähetä kommentti