Jouluaaton hartaus Viirinkankaan kappelissa 24.12.2017

Luuk. 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,

      maan päällä rauha

      ihmisillä, joita hän rakastaa.

Joulukirkkoon on jokainen meistä tervetullut, kaikenlaisella joulumielellä.  Joulukirkkoon mahtuvat niin ilot, surut, stressi joulusiivouksesta ja tarjoiluista, tai tyhjyyden tunne ja yksinäisyys. Tänne mahtuvat myös haaveet ja muistot. Joulu herättää meissä paljon erilaisia muistoja. Olemme kokoontuneet Viirinkankaan kappeliin. Tähän paikkaan liittyy monilla kenties muistoja poisnukkuneista läheisistä ja tämän hartauden jälkeen monet teistä kenties käyvät sytyttämällä haudalle kynttilän.

Illan hämärtyessä valo leviää pimeällä hautausmaalla. Valon lisääntymisestä kertoo myös joulun sanoma. Jouluaamun profetiassa Jesajan kirjassakin sanotaan: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.”

Joulun valmisteluun liittyy usein paljon levottomuutta. Toivon, että täällä joulukirkossa, tai pimeällä hautausmaalla vaeltaessa mielesi voisi vallata hetkeksi joulurauha. Rauha. Se on joulun lapsen sanoma meille. Paimenet kedolla kohtasivat yllätysvieraat, enkelit. Heillä oli sanoma: ”Älkää pelätkö!”. Paimenet eivät osanneet varautua suureen uutiseen. Heidät valtasi pelko ja hämmästys. Sen sijaan meidän aikalaisillemme joulun tarina ja Jeesuksen syntymä on tuttu kertomus jota on kerrottu aina uudestaan, sukupolvelta toiselle ja yli 2000 vuoden ajan. Siitä huolimatta, mekin saatamme tulla seimen äärelle hämmentyneinä, pelästyneinä, eksyksissä. Vaikka tarina on vanha ja tuttu, saatamme tulla yllätetyiksi kuten paimenet, kesken arkisten kiireidemme ja touhujemme.

Jouluprofetian suuret lupaukset kävivät toteen.
Meidän ei tarvitse kulkea yksin pimeässä. Tähden kirkas valo johdatti tietäjät Jeesus-lapsen luo. Se tähti oli niin kirkas, että sellainen valo ei voinut lähteä mistään muusta kuin Jumalasta. Tuo sama valo on meidän keskellämme yhä tänäkin päivänä. Yksi Jeesuksen itsestään esittämistä vertauksista on: ”minä olen maailman valo, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”.  Jeesus antoi myös meille tehtävän. Emme saa jättää lamppua vakan alle, vaan jokainen meistä jokainen voi olla viemässä valoa eteenpäin tässä maailmassa. ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon” (ps.36).