Saarna Korkalovaaran kappelissa 3.6.2018

Katoavat ja katoamattomat aarteet

Matt. 16: 24-27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”

Kirkkoa ja kristinuskoa on toisinaan (aiheestakin) syytetty siitä, että se on elämälle vierasta, vaikka kirkon tehtävä tässä maailmassa on olla juuri elämän merkki. Mutta nyt Jeesus puhuu itsensä kieltämisestä; ”…joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä kadottaa, on sen löytävä”. Mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan näin?

Jo pienestä pitäen meitä koulutetaan siihen, että oppisimme pärjäämään elämässä. Pääsisimme eteenpäin, tavoittelisimme menestystä ja pyrkisimme ennen pitkää saavuttamaan mahdollisimman hyvän elämän. Ihmiset pyrkivät näihin tavoitteisiin monella eri tavalla. Kansakuntina varustaudumme hyökkäyksiä ja erilaisia uhkia vastaan. Yhteiskunnan erilaisten rakenteiden ja järjestelmien pitäisi pyrkiä suojelemaan elämää ja lisäämään hyvinvointia. Yksilöinä me yritämme kehittää itseämme ja tienata elantomme, jotta voisimme sitä kautta pyrkiä kohti parempaa elämää. Monet meistä käyttävät paljon voimavaroja toimiakseen myös ympäristön parhaaksi ja luonnon suojelemiseksi, koska luonto ja puhdas ympäristö on meille kaikille elinehto.

Joskus kuitenkin tavoittelemme parempaa elämää hyvin itsekkäällä tavalla ja toisten kustannuksella. Tämän sunnuntain Raamatun tekstit varoittavat rahanhimosta ja ahneudesta. Se onkin aihe, jota pitäisi mielestäni pitää paljon enemmän esillä kirkossa. Elämme voiton tavoittelun aikaa, menestys mitataan ansioilla ja tavoitellaan jatkuvaa talouden kasvua. Maailma tuntuu perustuvan myymiselle ja ostamiselle, mutta uutta sielua ei voi ostaa rahalla. Emme saisi menettää kykyämme asettua toisen ihmisen asemaan. Itsekkäästi toimimalla voi käydä niin, että hukkaamme lopulta jopa sielumme. ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Jeesus ei kysy tätä syyttäen, se on ehkä enemmän toteamus. Jos kadotamme sielumme, kadotamme silloin yhteyden paitsi Jumalaan, myös itseemme ja toisiimme.

Miten voimme kadottaa elämämme, mutta säilyttää sielumme? Jeesus tarkoittaa vapautumista elämässämme kahlitsevista asioista, itsekkäistä lähtökohdista ja kulisseista, jotka ovat rakentuneet niin korkeaksi ettemme enää edes tunnista itseämme niiden takana. Elämänsä kadottaneelle ihmiselle Jeesuksen sana elämän löytymisestä sen kadottamisen kautta on toivon sana. Itsensä kieltäminen tulkitaan väärin silloin, kun se tulkitaan vaatimuksena toisia ihmisiä kohtaan. Itsensä kieltäminen on parhaimmillaan vapauttavaa elämän orjuuttavista asioista, siitä ettei tarvitse enää olla parempi kuin oikeasti on. Vapautuminen tapahtuu Jumalan armosta ja rakkaudesta, ei vaatimuksesta. Kristillisyys ei merkitse maailmankielteisyyttä tai maailmasta pakenemista, vaan sen haasteiden rohkeaa kohtaamista. Jeesus ei käskenyt kieltää maailmaa, vaan oman itsekkään minän. Jeesuksen seuraaminen on myönteistä, vapautta kaikesta muusta paitsi Jumalasta ja Hänen tahdostaan.

Tämän sunnuntain otsikkona on ”katoavat ja katoamattomat aarteet”. Mieleeni nousee Rovaniemen kirkon alttarifreskosta aivan oikeaan reunaan sijoitettu pariskunta, joka kantaa sylissään läpinäkyviä tyhjiä säkkejä. Se kuvastaa tulkinnan mukaan juuri sitä, ettei kannata kiintyä maalliseen omaisuuteen ja iloihin, koska se ei ole kestävää. Päivän lukukappaleet sanoittavat myös hyvin niitä asioita joihin meidän tulisi pyrkiä. ”pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” (sananl.) sekä ”Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu” (1.Tim.)

”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Varsinkaan Timoteuksen kirjeen tavoitteet eivät ole helppoja, mutta meillä jokaisella on ristimme kannettavana. Ristin kantaminen on niiden asioiden hyväksymistä jotka ovat tosia, ja joita ei voi muuttaa toiseksi. Niin kuin tutussa ”tyyneysrukouksessa” pyydämme: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Jeesuksen antama kutsumus kantaa, mutta antaa myös kannettavaa.

Kristityistä käytettiin alun alkaen nimitystä: ”Sen tien kulkijat!” Tietä ei pidä ymmärtää vain abstraktina vertauskuvana. Usko Jumalaan ei ole ainoastaan sisäinen tunnetila, vaan elämäntapaamme ohjaava ja voimaannuttava lähde. Jeesuksen seuraaminen on tie, se on dynaamista liikettä, konkreettisia askeleita. Jeesus kutsuu meitä jokaista kulkemaan hänen kanssaan. Rohkeutta kohdata ne asiat ja ihmiset jotka tulevat vastaan. Emme voi tietää mitä seuraavan mutkan tai mäen takana odottaa. Vaikka kuljemme ristiä kantaen, Jeesus sanoo; ”Minun ikeeni on hyvä kantaa, minun kuormani on kevyt”.