Predikan i Klosters kyrka 1.12.2019

1.Adventtisunnuntai, 3. vsk.

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

(Matt.21:1-9)

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian." Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana: -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla. Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: -- Hoosianna*, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! 

Milloin olet viimeksi odottanut jotakin oikein kovasti? Meillä on elämässämme erilaisia odotusaikoja. Odotukseen voi väsyä, ja asioita joita ei malttaisi odottaa. Joskus odotusaika voi tuntua piinaavalta, vaikkapa silloin jos odottaa asemalla myöhässä olevaa junaa, tai omaa vuoroaan ruuhkaisessa terveyskeskuksessa. (Myös ensimmäistä lastaan odottava myös ystäväni sanoi varsin hyvin voivansa samaistua tuohon odottamisen vaikeuteen..) On vaikea olla ajattelematta mitään muuta silloin, kun odottaa jostakin suuria uutisia.

Adventti on odottamisen aikaa. Adventti aloittaa joulun odotuksen ja uuden kirkkovuoden. Sen merkiksi saimme sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Adventti on iloista odotusta, se on toivon ja valon juhla. Adventin valo syttyy keskelle vuoden pimeintä aikaa, ja joka viikko valo lisääntyy kun kuljemme lähestymme joulua. Samalla adventin aika kuitenkin kehottaa kärsivälliseen odotukseen, nöyryyteen ja hiljaisuuteen. Adventtisunnuntain myötä kirkkovuoden aloittaa pieni paaston aika, joka valmistaa meitä suureen juhlaan ja avaa kenties mahdollisuuden johonkin uuteen.

Israelin kansa odotti saapuvaksi kuningasta, messiasta, profeettojen lupausten täyttymistä. Nimitys ”Adventti” tulee latinan kielen saapumista tarkoittavasta sanasta. Adventti on siis lupaus kuninkaan saapumisesta. Hoosianna!- tervehdys on tervehdys kuninkaalle. Tuon saman tervehdyksen mekin saimme tänään laulaa virren sanoin. Mutta Jeesus ei ollut mahtavan sotajoukon saattelema maallinen kuningas, vaan aasilla ratsastava rauhan ruhtinas. Jeesuksen saapuessa täyttyi profeetta Sakarjan ennustus: ”Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla”. 

Adventtisunnuntain aiheena on sama Raamatun kertomus kuin palmusunnuntaina. Jo kirkkovuoden alussa meitä muistutetaan pääsiäisen sanomasta, ja Jeesuksen todellisesta tehtävästä maan päällä. Lainatulla aasilla ratsastava Jeesus kuvastaa sitä, miten hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta.

Mitä oikeastaan odotamme, kun odotamme Jeesusta? Alkava paastonaika herättää kysymään, miten otamme vastaan Jeesuksen omassa elämässämme? Miten me voisimme kristittyinä viedä eteenpäin valon ja rauhan sanomaa levottomassa maailmassa, sekä nöyryyden ja yksinkertaisuuden sanomaa kulutusyhteiskunnan ja ilmastonmuutoksen keskellä?

Saakoon adventin valo johdattaa meitä, kun odotamme joulun ihmettä, Jumalan saapumista maan päälle.