Saarna Korkalovaaran kappelissa Tuomiosunnuntaina 25.11.2018

Matt. 25: 31-46

Jeesus sanoi opetuslapsille:

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Palasin juuri illalla Helsingin matkaltani. Lentokoneessa paikkani sattui olemaan hätäuloskäynnin kohdalla. Ennen matkaa lentoemäntä varmistaa exit-rivillä istuvilta, ovathan he tarvittaessa valmiita auttamaan toisia matkustajia uloskäynnillä. Päivän evankeliumin äärellä voimme kysyä myös itseltämme, miten me olemme kohdelleet lähellämme olevia ihmisiä, olemmeko olleet valmiita auttamaan silloin kun joku on sitä tarvinnut?

Melko pahaenteiseltäkin kuulostavan, kirkkovuoden viimeisen pyhäpäivän eli Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti on yksi puhuttelevimpia, mutta myös saarnaajalleen vaikeimpia tekstejä. Se on vahva, apokalyptinen teksti, jossa Jeesus puhuu toisesta tulemisestaan aikojen lopulla.

Kun tämän päivän saarnan valmistelu tuli puheeksi ystäväporukassa, jotkut pitivät päivän evankeliumia kovin tuomitsevana ja mustavalkoisena. Raamatun sanaa emme voi muuttaa, osa teksteistä on vaativia, ne haastavat meidän ajatteluamme ja maailmankuvaamme. Osa on sellaisia, joihin täytyy sukeltaa syvemmin. Osa on kirjoitettu tietylle kuulijajoukolle tiettynä historian aikana. Eksegetiikan eli teologisen Raamatun tutkimuksen kursseillakin on sanoitettu ääneen se, että Raamatusta voi löytyä myös ristiriitaisia tekstejä, ja sellaisia tekstejä, joihin emme varmasti tämän elämän aikana löydä oikeaa tulkintaa. Tämän päivän evankeliumissa on vaikeudestaan huolimatta jotakin ajatonta. Sitä lukiessa, mielessäni avautuu silmien eteen kuva Rovaniemen kirkon ”Elämän lähde” alttarifreskosta.

Moni on kysynyt myös siitä, miksi se on niin tuomitseva ja mustavalkoinen. Ehkä freskon tulkinta voi antaa eväitä myös tämän evankeliumitekstin ymmärtämiseen. Myös alttarifreskossa on kuva ihmisjoukosta, toiset ovat Kristuksen oikealla, toiset vasemmalla puolella. Myös siinä on nähtävillä voimakas kahtiajakautuminen. Toiset ovat kääntäneet katseensa Kristuksen, toiset ovat ehkä käpertyneet itseensä, kääntyneet pois päin tai ovat juuttuneet omiin välienselvittelyihin. Keskellä on Kristus itse, aikojen lopulla. Freskon maalannut taiteilija halusi kuitenkin viestittää, että jako ihmisten välillä ei olekaan niin mustavalkoinen. Me olemme inhimillisiä, omat voimamme ovat rajalliset. Emme kykene yksin toteuttamaan vaativaa rakkauden lakia. Freskossa Kristus on paitsi lopun aikojen tuomari, myös vertauskuva ihmisen omatunnosta. Usein käymme sisäistä kamppailua myös itsemme kanssa. Kukaan meistä ei pysty toimimaan oikein joka ikinen kerta, mutta kukaan tuskin on kuitenkaan läpeensä paha.

Elämme maailmassa, jossa on paljon uhkakuvia, sotia, kovia arvoja, huolta elinympäristöstä jne. Emme tiedä miltä maailma näyttää ihmiskunnan lopulla, 100, 50 tai edes 20 vuoden kuluttua. Kristinusko on uskonto, jolla on juuret syvällä historiassa, se on uskonto, joka katsoo myös pitkälle tulevaisuuteen, aikaan jota vielä kukaan meistä ei tiedä, ja aikaan, joka seuraa sitten kun olemme jättäneet maan päällisen elämämme. Samalla se on kuitenkin uskonto, joka on kiinnostunut myös siitä, miten elämäämme täällä maan päällä vietämme, ja miten kohtaamme lähimmäiset joita ympärillämme on. Mm. Jaakobin kirjeessä Raamatussa meitä muistutetaan siitä, että todellinen jumalanpalvelus on paljon enemmän kuin juhlalliset ja koskettavat seremoniat kirkoissa ja kappeleissa. Jumalanpalvelusta on kaikki se rakkaus ja armollisuus, jota osoitamme lähimmäisiämme kohtaan.

Tänään täällä kirkossa muistamme erityistä tukea tai hoivaa tarvitsevia, ja erityisesti heidän läheisiään, rinnalla kulkijoita, puolisoita, isiä, äitejä, sisaruksia jne., kun vietämme valtakunnallista omaishoitajien kirkkopyhää. He toteuttavat omaishoitajina lähimmäisyyttä aivan erityisellä tavalla. Joskus joutuu varmasti työskentelemään myös jaksamisensa äärirajoilla.

Aamukahvin seuraksi otin käteeni perjantaina ilmestyneen HS viikko lehden. Kannessa oli näyttävä otsikko: ”Viimeinen tuomio”. Juttu käsitteli Suomen korkeinta oikeusistuinta, joka saa käsiteltäväkseen kaikkein vaikeimmin ratkottavia juttuja, joissa Suomen laki ei anna yksiselitteistä vastausta. Ratkaisut syntyvät pitkän työskentelyn jälkeen, yhteistyön voimalla. Sen sijaan kysymyksiä, jotka liittyvät syvimpään inhimilliseen olemukseemme tai iankaikkisen elämän kysymyksiin, ei voi ratkaista edes korkeimmassa oikeudessa. Sellaisissa asioissa emme voi alkaa toinen toistemme tuomareiksi, se ei ole meidän käsissämme.

Tuomiosunnuntain kirkollinen väri on vihreä: elämän, toivon ja kasvun väri. Se on myös kirkon arki väri. Se on viesti siitä, että kaikessa jykevyydessään tuomiosunnuntai ei suuntaa katsettamme kohti viimeistä päivää, jonka ajankohtaa emme edes tiedä. Jeesus syntyi maan päälle, vaatimattomiin ja arkisiin oloihin, kertomaan omalla elämällään, teoillaan ja sanoillaan Jumalan valtakunnasta. Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta on jo keskellämme. Tässä ajassa ja todellisuudessa Jumala lähestyy meitä Sanassaan ohjaten meitä lähemmäksi toinen toisiamme, lähemmäksi elämän lähdettä, Kristusta.

’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Messun jälkeen suuntasin vielä vammaisten oikeuksien puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen. Kaupunki kohdistaa kohtuuttomia säästöjä juuri heihin, jotka eivät itse kykene puolustamaan oikeuksiaan.