Saarna Korkalovaaran kappelissa Pyhäinpäivänä 3.11.2018
Matt.
5: 1–12
Nähdessään
kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen
luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
Kirkkovuosi lähestyy pian loppuaan,
maa on verhoutunut marraskuun syvään pimeyteen, joka laskeutuu maan ylle päivä
päivältä vain aikaisemmin. Tänä iltana tuota pimeyttä valaisee kuitenkin
kynttilöiden meri hautausmailla, jossa ehkä moni teistäkin vierailee.
Pyhäinpäivänä muistelemme
marttyyreja, uskonsa tähden kärsineitä ja kuolleita, kristittyjä esikuviamme,
sekä omia läheisiämme, jotka ovat jo siirtyneet tästä ajasta iäisyyteen. Edesmenneiden
muistelun lisäksi pyhäinpäivän aiheena on myös kaikkien pyhien yhteys.
Millainen ihminen sitten on pyhä? Ja
miten sitten voimme kokea tämän pyhien yhteyden? Pyhyys
on jotakin suurta ja tavoittamatonta. Voiko meistä ihmisistä kukaan sellaista
saavuttaa? Meillä luterilaisessa perinteessä ei ole samanlaista pyhimysoppia
kuin katolisissa sisarkirkoissamme. Kukaan meistä ei ole täydellinen tai synnitön. Sana pyhä ei
kuitenkaan viittaa ainoastaan kuolleisiin, vaan jokainen Kristuksen oma on
pyhä. Hän on uskon kautta osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä, kaikesta
epätäydellisyydestä ja rikkinäisyydestään huolimatta. Jo kasteen hetkellä
meidät on liitetty tähän pyhien yhteyteen. Ehtoollisella voimme
vertauskuvallisesti ajatella alttarikaiteen jatkuvan rajan toiselle puolelle,
kokea yhteyden, olla samassa pöydässä polvistuneena.
Jeesuksen vuorisaarna on yksi
tunnetuimpia Raamatun kohtia. Siinä Jeesus julistaa autuaaksi erilaisia
ihmisiä. Myös hengessään köyhiä, murheellisia ja vainottuja. Puhdassydäminen
taas on sellainen, joka kykenee näkemään lähimmäisessään Kristuksen kasvot,
riippumatta omasta statuksestaan. Jeesus opettaa myös, että taivasten
valtakunta on lasten kaltainen. Keitä kaikkia me voisimme tänään rukouksissamme
muistaa Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksi julistusten hengessä? Autuas tarkoittaa kristinuskossa pelastettua
tai yliluonnollisella tavalla onnellista. Uudessa testamentissa käytetään
kreikan kielen sanaa makarios, joka
tarkoittaa "autuas, ikuisesti onnellinen". Sanaa käytettiin
sellaisesta tilasta, kun saa olla Jumalan yhteydessä.
Mekin saamme olla autuaita, pyhiä, kun meillä
on yhteys Jumalaan ja toisiimme. Kuolema katkaisee yhteyden läheisiimme, mutta
ei lopullisesti. Moni sytyttää tänään kynttilän läheisen muistolle, mutta
kynttilä on myös rukouksen symboli, ja merkki siitä, että Jeesus on itse
henkensä kautta läsnä meidän keskellämme. Pyhien yhteys toteutuu rukouksen ja
sakramenttien kautta. Näiden välineiden kautta meillä voi olla yhteys myös
edesmenneisiin läheisiimme. Me voimme muistaa heitä rukouksissamme, kenties
hekin muistavat meitä.
Löysin kauniin rukouksen, jonka oli
kirjoittanut Lähetysseuran pappi Katariina Kiilunen. Se muistuttaa meitä myös
Pyhäinpäivän toivosta, valosta pimeydessä, samalla kun muistelemme edesmenneitä
läheisiämme.
Elämän ja armon Jumala,
Sinä, joka annat auringon valosi
säteillä sinnekin,
minkä luulin olevan pimeyden
kätköissä,
Sinua minä rukoilen.
Ylösnousemuksen lempeässä valossa
kiitän edesmenneistä omaisista ja
rakkaista.
Niistä, jotka ovat jättäneet minuun
jälkensä
ja joita kannan mielessäni.
Kiitos yhteydestä, joka kantaa yli
kuoleman,
ja toivosta, jonka varassa elämme.
Anna valosi tehdä näkyväksi kaikki
se hyvä,
mikä minua ympäröi.
Täytä ilolla.
Aamen.
Pyhä ja yhteinen on myös se usko,
johon saamme yhdessä liittyä apostolisen uskontunnustuksen sanoin…
Kommentit
Lähetä kommentti