Saarna Rovaniemen kirkossa 3.1.2016

Hepr. 3: 1-6

 Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi. Hän on herransa luottamuksen arvoinen, niin kuin Mooses oli ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta hänet on katsottu suuremman kunnian arvoiseksi, yhtä paljon suuremman kuin rakentajan kunnia on rakennuksen kunniaa suurempi. Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Mooses oli kyllä uskottu ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva. Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.

Luuk. 2: 41-52

 Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.

    Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.

    Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

Jouluna kuulimme ihmeen Jeesus lapsen syntymästä. Nyt Jeesus on kasvanut 12-vuotiaaksi varhaisteiniksi, ja koko perhe oli lähtenyt Jerusalemin pääsiäisjuhlille niin kuin tapana oli. Kertomus 12-vuotiaasta Jeesuksesta on itsessään hauska anekdootti, ja oikeastaan suunnilleen ainoa asia jonka tiedämme Jeesuksen lapsuudesta. Näen jo mielessäni näsäviisaan pikkuvanhan Jeesuksen, joka oli jäänyt temppeliin keskustelemaan vanhojen ukkojen kanssa, ja hieman ylimielisen vastauksen huolestuneille vanhemmille.. ”Mitä te minua etsitte? Mutsi hei.. ota nyt iisisti!”

Heprealaiskirjeessä kuulimme Jeesuksesta puhuttavan apostolina ja ylipappina. Ehkä siksi Jeesus jo nuoresta asti koki olevansa temppelissä kuin kotonaan. Seurakunta voi parhaimmillaan olla kristitylle hengellinen koti. Tekin, jotka istutte tänään täällä kirkossa, voitte ottaa mukavamman asennon ja olla kuin kotonanne. Tervetuloa!

Valomerkki nettilehti kirjoitti jokin aika sitten naisesta, joka kävi vuoden ajan lähes joka sunnuntai messussa. Hän halusi tutustua kirkkoon, koska hän koki sen omassa elämässään vieraaksi. Nainen kertoi, että messussa kosketti erityisesti kauniit kirkkorakennukset, itsekin laulua harrastaneena musiikki, ja kirkossa istuessaan hän sanoi harjoitelleensa tietoista läsnäoloa. Vuoden jälkeen naisella oli myönteisiä kokemuksia jumalanpalveluksista, ja hän sanoi että voisi myös jatkaa kirkossa käymistä. Kuitenkin nainen huomautti siitä, että liian usein kirkkokahvit joutui juomaan yksin. Oppimista meillä olisi siinä, miten uudet kirkossakävijät otetaan vastaan.  

Jumalanpalveluksen tai ylipäätään Jumalan palvelemisen ei tarvitse olla monimutkaista, liian ylevää tai koskematonta eikä inhimillisyys tai virheetkään vähennä messun pyhyyttä, koska Jumalan palveleminen ei voi olla pelkkä rituaali tai suoritus. Itsessään yksikään kirkkorakennus ei ole Jumalan asuinsija. Heprealaiskirjeen sanoin, rakentajan kunnia on rakennuksen kunniaa suurempi. Siksi, kun kokoontuessamme kirkkorakennukseen, meidän täytyy muistaa kuka on suurin rakentaja, itse Luojamme. Erityisesti epistolatekstin loppu on puhutteleva: ” Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.”

Liekkejä on monta

(Virsi 454)

1.Liekkejä on monta,

valo on yksi,

hän on Jeesus Kristus.

Liekkejä on monta,

valo on yksi.

Hän yhdistää meidät.

2. Oksia on paljon,

runko on yksi,

hän on Jeesus Kristus.

Oksia on paljon,

runko on yksi.

Hän yhdistää meidät.

3. Lahjat ovat monet,

Henki on yksi,

hän on Henki Herran.

Lahjat ovat monet,

Henki on yksi.

Hän yhdistää meidät.          

4. Palvelijaa monta,

yksi on Herra,

Herra Jeesus Kristus.

Palvelijaa monta,

yksi on Herra.

Hän yhdistää meidät.

5.

Uskovia paljon,

ruumis on yksi,

yksi seurakunta.

Uskovia paljon,

ruumis on yksi.

Hän yhdistää meidät.

Seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa on monta jäsentä. Viitatakseni jälleen heprealaiskirjeeseen, siinä muistutetaan siitä, miten Mooseskin oli palvelija, vaikka hän oli Jumalan uskottu. Myös meille Jumala on uskonut erilaisia tehtäviä. Kannamme moninaiset lahjamme yhteiseen pöytään ja rakennamme seurakuntaa palvelemalla toisia. Ei taloakaan voi rakentaa pelkistä tiilistä, tarvitaan myös katto, lattiat, ovet, ikkunat, savupiiput, sekä laastia, vasaraa ja nauloja jolla kaikki yhdistyvät toisiinsa. Toisten palveleminen on myös Jumalan palvelemista. Kristityltä vaaditaan todellista palveluasennetta. Ehkä meidän kaikkien olisi joskus hyvä pysähtyä miettimään ja harjoittelemaan tietoista, kiireetöntä läsnäoloa ja sitä että oppisimme huomaamaan ympärillämme olevat ihmiset. Vasta silloin voimme muodostaa yhdessä Jumalan rakennuksen.