Saarna Rovaniemen kirkossa 4.2

Luuk. 17: 7-10

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”

Tuon ajan yhteiskunnassa palvelijat tai orjat olivat arkipäivää. Nyt Jeesus puhuu orjien omistajille, ja otti siis esimerkkinsä jokapäiväisestä elämästä. Evankeliumin kertomukseen saattaa olla jollakin tavalla helppo samaistua, siitä voi tunnistaa perinteisen suomalaisen työmoraalin. Ei pidä turhaa pöyhkeillä, tekee vain sen mitä pitää tehdä. Jakeet tuovat mieleeni myös kertomuksen lesken rovosta. Leski teki vain sen minkä koki velvollisuudekseen, tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa.

 

“Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti”. Tätä rakkauden velkaa emme minkäänlaisella työpanoksella pysty maksamaan takaisin.

 

Armoa ei voi ansaita teoilla. Kuljemme kirkkovuodessa kohti paaston aikaa ja viime sunnuntain aiheena on armo. Niin kuin sen riparilla opetettiin, armo on Ansiotonta Rakkautta Meidän Osaksemme. Tämän päivän evankeliumiteksti vie meidät luterilaisen uskon peruskysymysten äärelle. Lutheria lainaten: yksin uskosta, yksin armosta. Taivasten valtakunnan logiikka on erilainen kuin tämän maailman logiikka. Armo ei ole oikeudenmukaista. Jumala ei lahjoita armoaan enemmän niille jotka palvelevat ahkerasti Jumalaa ja tekevät hyvää, eikä vähemmän niille jotka ovat meidän silmissämme hyljeksittyjä, syrjittyjä tai arvottomia. He ovat Jumalan silmissä yhtä rakkaita.

Armo, kuinka paljon siitä on puhuttu, mutta kuinka lakkaamattoman ajankohtainen aihe on juurikin tänä päivänä. Maailmassa jossa kasvaa ahneus, itsekkyys, kovat arvot ja lakkaamaton kilpailuhenki. Tallaamme toisia jalkoihimme, yrittäessämme itse epätoivoisesti olla jotakin, saavuttaa jotakin tai tuottaa jotakin.

Armo on lahja Jumalalta. Jumalan armo välittyy mm. sakramenttien välityksellä. Tänäänkin olemme saaneet kokoontua kirkkoon viettämään yhdessä ehtoollista. Mitä meidän sitten tulee tehdä, kun armo meille näin lahjoitetaan? Meidän tulee palvella Jumalaa ja toinen toisiamme iloiten. Jesuiittapappi ja ajattelija Anthony de Mellon kirjasta “Kuuletko linnun laulun?”, löysin pienen tarinan joka kuuluu näin: “Matkailija sanoi oppaalleen: “Teillä on täysi syy olla ylpeitä kaupungistanne. Erityisen vaikuttavaa on nähdä, miten monta kirkkoa täällä on. Varmastikin kaupunkilaiset rakastavat Jumalaa hyvin paljon.” “No jaa”, vastasi kyynisyyteen taipuvainen opas. “Kenties he rakastavat Jumalaa, mutta he kyllä vihaavat toisiaan intohimoisesti.” Jeesus antoi monia opetuksia mutta harvoja käskyjä. Jeesus ilmoitti kuitenkin rakkauden kaksoiskäskyn. Rakasta Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Ei se määrä vaan se laatu. Käsky rakastaa on ehkä vaikein käsky joka on koskaan annettu.

Tuon ajan palvelijoiden työolot ovat varmasti oma lukunsa. Kertomus palvelijoista ja isännistä, raskaan työn raatajista jotka eivät varmasti saa turhaa kiitosta aherruksestaan, voi tuntua varsin armottomalta. Aikana jolloin tuntuu, että työtä ei arvosteta, YT-neuvottelujen pelko on niskassa ja on perheitä jotka yrittävät tulla toimeen pienellä palkalla.

Mutta meitä kutsutaan Jumalan valtakunnan työhön. Palvelemaan Jumalaa ja toinen toisiamme iloiten. Jumalan valtakunnan TE-toimiston asiakkaiksi ovat tervetulleita kaikki katsomatta ikään, sukupuoleen, ulkonäköön tai persoonaan katsomatta. Paikka voi olla omassa lähiyhteisössä, seurakunnan työntekijänä tai vapaaehtoistyössä tai osallistuvana seurakuntalaisena kohtaamassa toisia vertaisiaan. Sinun armolahjasi voi olla musiikki, piirtäminen, kirjoittaminen tai ihmisten kohtaaminen. Tai ehkä olet hyvä järjestelmään asioita. Ehkä sinulla on hyvä kielitaito. Ehkä sinä kohtaat jo tänään hänet joka kaipaa ystävää. Sinun paikkasi voi olla ehkä juuri siinä, kirkon penkissä, kun palvelet Jumalaa yhdessä rukoillen, sanaa pohdiskellen ja virsiä laulaen.

Niin kuin Paavali toteaa kirjeessä Galatalaisille, on yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Samoin on yhdentekevää onko työntekijä tai seurakuntalainen, mies tai nainen, nuori tai vanha tai jotakin muuta. Kaikki olemme saman armon varassa. Erityisesti itseäni koskettivat päivän rukouksen sanat. Sinä valitset valtakuntasi työhön köyhiä ja arvottomia. Auta meitä, ettemme kadehtisi tai hyljeksisi lähimmäisiämme, jotka sinä olet armahtanut.