Saarna saarna 17.3.2019 Meltauksen kappelissa
Evankeliumi:
Matt. 15: 21-28
Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.
Päivän evankeliumitekstissä kohtaamme harvinaisen tylysanaisen Jeesuksen. Mitä hän oikein halusi meille tällaisella käytöksellään osoittaa? Jeesuksen ollessa matkallaan, hän kohtasi kanaanilaisen naisen. Kohtaaminen selittyy osin ajan poliittisella ilmapiirillä. Juutalaiset valitsivat tarkoin, keiden kanssa olivat tekemisissä. Varsinkin kanaanilaiset olivat arkkivihollisia, ja monien muidenkaan lähellä olevien pakanakansojen edustajien kanssa ei seurusteltu. Muukalaisten karttaminen ei ole mikään uusi ilmiö. Opetuslapsetkin alkoivat jo vaikuttaa kiusaantuneilta, he sanoivat Jeesukselle; “Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.”
Naisella oli varmasti suuri hätä pienen tyttärensä puolesta. Hän halusi tulla kuulluksi kohdatuksi. Hän varmasti tiesi, että saisi osakseen paheksuntaa juutalaisten keskuudessa, mutta hänen aito huolensa ja luottamuksensa avun saamiseen oli suurempi kuin pelko häpeään joutumisesta. Kuinka tuo vieraan kansan edustaja tiesikin Jeesuksen todella olevan Daavidin poika?
Vaikka Jeesus kuulostaa tässä kohtaamisessa häiritsevän tylyltä, hän haastaa asettaa useammassa kohtaa juuri vieraan kansan edustajan toiminnan esikuvalliseksi. Muistamme esim. Tutun kertomuksen laupiaasta Samarialaisesta, joka auttoi lähimmäistään. Hieman aikaisemmin Matteuksen evankeliumissa Jeesus taas kohtasi Roomalaisen sotaherran, jonka palvelija oli sairastunut. Tuolloin Jeesus jopa olisi ollut valmis tulemaan hänen kotiinsa, mutta mies sanoi; sano vain sana niin palvelijani paranee. Tämän kuultuaan Jeesus sanoi: “Yhtä vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään Israelilaisella”. Halusiko Jeesus tällä tavoin kenties koetella naisen uskoa? On silti vaikeaa asettua tämän naisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos kohtaisit Jeesuksen, ja hän vastaisikin pyyntöösi tällaisella äänensävyllä, todeten, ettei se ole hänen ongelmansa? Jatkaisitko silti yrittämistä, niin kauan, että Jeesus lopulta taipuu tahtoosi?
Pyhäpäivän aiheena on tänään usko ja rukous. Ne kulkevat käsi kädessä. »Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. (Joh.) Nainen osoitti sinnikkyydellään suurta uskoa. Rukoillutkin hän oli luultavasti paljon lapsensa parantumisen puolesta jo ennen turvautumista Jeesuksen apuun. Vaikka nainen kuului ns. Väärään heimoon, kertomus tästä kohtaamisesta on säilynyt Raamatun lehdillä, koska hänen uskonsa asetetaan meille esikuvaksi. Päivän aiheen pariin meidät johdatteli myös psalmiteksti, joka muistuttaa, miten Jumalan puoleen voi kääntyä hädän hetkellä.
Kirkossa puhumme rukouksesta ja sen voimasta erityisen paljon. Tavallisen Jumalanpalveluksen kaavaan kuuluu monta rukousta, rukoilemme eri tavoin, yhtyen vanhoihin tuttuihin rukouksiin, rukoilemme toinen toistemme, ja kannamme rukouksissamme esiin monia henkilökohtaisia asioita. Virret ja liturgiat ovat laulettua rukousta. Rukouksen tapoja on monia. Mutta toisaalta niin tuttua, tuntuu että useaan kertaan rukouksia ei kuulla, tai niihin ei vastata, tai ei ainakaan sillä tavoin kuin toivoisi. Joudumme sietämään myös paljon pettymyksiä ja turhautumista. Eikö kukaan kuulekaan minua? Mikä sitten teki tämän Kanaanilainen äidin uskosta esikuvallista? Hänellekin riitti vain Jeesuksen sana: “tapahtukoon niin kuin tahdot”. Pelkäämättä torjutuksi tulemista, hän jaksoi silti uskoa, että armon murunenkin riittää.
Meidän oma uskomme ei varmasti ole aina niin vahva kuin tuon Kanaanilaisen äidin usko. Silti saamme kääntyä Jumalan puoleen hiljaisissa huokauksissakin. Ja Jumalan edessä olemme saman arvoisia, olimmepa sitten juutalaisia, kanaanilaisia, tai mitä kansaa hyvänsä.
Matt. 15: 21-28
Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.
Päivän evankeliumitekstissä kohtaamme harvinaisen tylysanaisen Jeesuksen. Mitä hän oikein halusi meille tällaisella käytöksellään osoittaa? Jeesuksen ollessa matkallaan, hän kohtasi kanaanilaisen naisen. Kohtaaminen selittyy osin ajan poliittisella ilmapiirillä. Juutalaiset valitsivat tarkoin, keiden kanssa olivat tekemisissä. Varsinkin kanaanilaiset olivat arkkivihollisia, ja monien muidenkaan lähellä olevien pakanakansojen edustajien kanssa ei seurusteltu. Muukalaisten karttaminen ei ole mikään uusi ilmiö. Opetuslapsetkin alkoivat jo vaikuttaa kiusaantuneilta, he sanoivat Jeesukselle; “Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.”
Naisella oli varmasti suuri hätä pienen tyttärensä puolesta. Hän halusi tulla kuulluksi kohdatuksi. Hän varmasti tiesi, että saisi osakseen paheksuntaa juutalaisten keskuudessa, mutta hänen aito huolensa ja luottamuksensa avun saamiseen oli suurempi kuin pelko häpeään joutumisesta. Kuinka tuo vieraan kansan edustaja tiesikin Jeesuksen todella olevan Daavidin poika?
Vaikka Jeesus kuulostaa tässä kohtaamisessa häiritsevän tylyltä, hän haastaa asettaa useammassa kohtaa juuri vieraan kansan edustajan toiminnan esikuvalliseksi. Muistamme esim. Tutun kertomuksen laupiaasta Samarialaisesta, joka auttoi lähimmäistään. Hieman aikaisemmin Matteuksen evankeliumissa Jeesus taas kohtasi Roomalaisen sotaherran, jonka palvelija oli sairastunut. Tuolloin Jeesus jopa olisi ollut valmis tulemaan hänen kotiinsa, mutta mies sanoi; sano vain sana niin palvelijani paranee. Tämän kuultuaan Jeesus sanoi: “Yhtä vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään Israelilaisella”. Halusiko Jeesus tällä tavoin kenties koetella naisen uskoa? On silti vaikeaa asettua tämän naisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos kohtaisit Jeesuksen, ja hän vastaisikin pyyntöösi tällaisella äänensävyllä, todeten, ettei se ole hänen ongelmansa? Jatkaisitko silti yrittämistä, niin kauan, että Jeesus lopulta taipuu tahtoosi?
Pyhäpäivän aiheena on tänään usko ja rukous. Ne kulkevat käsi kädessä. »Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. (Joh.) Nainen osoitti sinnikkyydellään suurta uskoa. Rukoillutkin hän oli luultavasti paljon lapsensa parantumisen puolesta jo ennen turvautumista Jeesuksen apuun. Vaikka nainen kuului ns. Väärään heimoon, kertomus tästä kohtaamisesta on säilynyt Raamatun lehdillä, koska hänen uskonsa asetetaan meille esikuvaksi. Päivän aiheen pariin meidät johdatteli myös psalmiteksti, joka muistuttaa, miten Jumalan puoleen voi kääntyä hädän hetkellä.
Kirkossa puhumme rukouksesta ja sen voimasta erityisen paljon. Tavallisen Jumalanpalveluksen kaavaan kuuluu monta rukousta, rukoilemme eri tavoin, yhtyen vanhoihin tuttuihin rukouksiin, rukoilemme toinen toistemme, ja kannamme rukouksissamme esiin monia henkilökohtaisia asioita. Virret ja liturgiat ovat laulettua rukousta. Rukouksen tapoja on monia. Mutta toisaalta niin tuttua, tuntuu että useaan kertaan rukouksia ei kuulla, tai niihin ei vastata, tai ei ainakaan sillä tavoin kuin toivoisi. Joudumme sietämään myös paljon pettymyksiä ja turhautumista. Eikö kukaan kuulekaan minua? Mikä sitten teki tämän Kanaanilainen äidin uskosta esikuvallista? Hänellekin riitti vain Jeesuksen sana: “tapahtukoon niin kuin tahdot”. Pelkäämättä torjutuksi tulemista, hän jaksoi silti uskoa, että armon murunenkin riittää.
Meidän oma uskomme ei varmasti ole aina niin vahva kuin tuon Kanaanilaisen äidin usko. Silti saamme kääntyä Jumalan puoleen hiljaisissa huokauksissakin. Ja Jumalan edessä olemme saman arvoisia, olimmepa sitten juutalaisia, kanaanilaisia, tai mitä kansaa hyvänsä.
Kommentit
Lähetä kommentti