Saarna 7.4.2019 Sinetän kappelissa
1. Moos. 22: 1–13
Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Ja Jumala sanoi: ”Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.”
Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä. Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi; hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Ja Abraham sanoi: ”Niin, poikani?” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.
Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abrahamille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa, Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.
Joh. 11: 47–53
Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.
Itselleni kristinuskon uhriajattelu on aina tuntunut jokseenkin vaikealta, ja tämän “kärsimyksen sunnuntain” tekstit olivatkin raskasta luettavaa. Kärsimyksen sunnuntain tekstit johdattelevat ajatuksiamme syvään paastonaikaan ja hiljaiseen viikkoon, muistelemaan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita, hänen kärsimystään ja kuolemaansa.
Vanhan testamentin kertomus siitä, kuinka Jumala koettelee Aabrahamin uskollisuutta, tuntuu brutaalilta, vaikka pojan surmaaminen estyikin viime hetkellä. Tässä mielessä kertomus Aabrahamista ja Iisakista tuo mieleen Jobin kirjan, jossa kenties Raamatun kirjoista eniten käsitellään kärsimystä ja koettelemusta. Vaikka tämän päivän VT:n lukukappaleessa kuvaillaan piinaavan yksityiskohtaisesti Aabrahamin puiden pilkkomista, ja muita valmisteluja polttouhria varten, teksti ei puhu Aabrahamin ajatuksista mitään. Mutta rivien välistä voimme kenties aistia hänen tuskansa, ja sisäisen kamppailunsa lapseen kohdistuvan rakkauden ja Jumalalle kuuliaisena pysymisen välillä. Mooseksen kirjoissa kerrataan kantaisä Aabrahamin vaiheita, miten Jumala oli siunannut Aabrahamia hänen elämänsä eri vaiheissa, ja täyttänyt lupaukset. Lopulta myös kauan kaivatun oman lapsen vielä vanhoilla päivillä. Iisak oli varmasti viimeinen asia, jonka hän olisi halunnut uhrata. Tällaista koettelemusta voi vain yrittää ajatella omalle kohdalleen. Moni olisi varmasti valmis luopumaan aivan kaikesta suojellaksemme omaa lasta.
Vanhan ja uuden testamentin uhrikäytäntöjä voi ajatella jatkumona. Vanhan testamentin Jumalakuvassa näkyy vielä ajatus siitä, että ihmisen tulee suoritta Jumalalle uhreja, ja vastikkeeksi siitä Jumala antaa ihmiselle menestystä, hyvyyttä ja rakkautta. Evankeliumeissa uhriajattelu kääntyy päälaelleen, kun Jumala uhraakin itsensä ihmisten puolesta Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Päivän evankeliumissa fariseukset ja ylipapit alkavat suunnitella Jeesuksen surmaamista. Jeesus toi uuden liiton. Fariseukset ja ylipapit olivat peloissaan, he eivät ymmärtäneet Jeesuksen olemusta. Ylipappi Kaifas tuli kuitenkin lausuneeksi ääneen julmalla tavalla ennustuksen siitä, mikä oli Jeesuksen todellinen kohtalo ja tehtävä.
Minkälaiset asiat aiheuttavat meidän elämässämme kärsimystä? Kärsimys muodossa tai toisessa kuuluu erottamattomana osana ihmiselämään. Sairauksia, yksinäisyyttä tai vaikeuksia ihmissuhteissa, huolta, pelkoa, köyhyyttä ja väkivaltaa. On sekä kärsimystä, jonka syytä on mahdotonta käsittää, että itse aiheutettua kärsimystä, jossa meidän täytyy kohdata tekojemme seuraukset. Perjantaina olin mukana valtakunnallisessa opiskelijoiden ilmastolakossa. Eri puolilla maailmaa ilmaston puolesta lakkoilevat tai marssivat lapset, nuoret ja aikuiset haastavat kysymään: mitä me olemme omista elämäntavoistamme valmiita uhraamaan, jotta voisimme taata elämän edellytykset myös tuleville sukupolville? Olemmeko valmiita uhrauksiin, vai aiheutammeko heille kärsimystä omien tekojemme vuoksi? He haluavat vastauksia myös siihen, ollaanko poliittisessa päätöksenteossa valmiita uhrautumaan jatkuvan talouskasvun tavoitteesta, vai tehdäänkö päätöksiä ympäristön kustannuksella?
Paastonaikakin kysyy meiltä sisäistä uhrausta. Voimme kysyä itseltämme, estääkö jokin asia pääsemästä lähemmäs Jumalaa, tai mistä voisimme luopua lähimmäistemme hyväksi? Jumala ei kuitenkaan enää vaadi meiltä uhreja hyvyyden ja rakkauden vastineeksi. Kuten ehtoollisen asetussanojen rukouksessa sanotaan: “Me kiitämme sinua lunastuksesta, jonka olet valmistanut meille hänen täydellisellä uhrillaan ristinpuussa. Hän maksoi velkamme ja teki rauhan sinun ja meidän välillemme”.
Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Ja Jumala sanoi: ”Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.”
Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä. Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi; hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Ja Abraham sanoi: ”Niin, poikani?” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.
Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abrahamille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa, Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.
Joh. 11: 47–53
Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.
Itselleni kristinuskon uhriajattelu on aina tuntunut jokseenkin vaikealta, ja tämän “kärsimyksen sunnuntain” tekstit olivatkin raskasta luettavaa. Kärsimyksen sunnuntain tekstit johdattelevat ajatuksiamme syvään paastonaikaan ja hiljaiseen viikkoon, muistelemaan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita, hänen kärsimystään ja kuolemaansa.
Vanhan testamentin kertomus siitä, kuinka Jumala koettelee Aabrahamin uskollisuutta, tuntuu brutaalilta, vaikka pojan surmaaminen estyikin viime hetkellä. Tässä mielessä kertomus Aabrahamista ja Iisakista tuo mieleen Jobin kirjan, jossa kenties Raamatun kirjoista eniten käsitellään kärsimystä ja koettelemusta. Vaikka tämän päivän VT:n lukukappaleessa kuvaillaan piinaavan yksityiskohtaisesti Aabrahamin puiden pilkkomista, ja muita valmisteluja polttouhria varten, teksti ei puhu Aabrahamin ajatuksista mitään. Mutta rivien välistä voimme kenties aistia hänen tuskansa, ja sisäisen kamppailunsa lapseen kohdistuvan rakkauden ja Jumalalle kuuliaisena pysymisen välillä. Mooseksen kirjoissa kerrataan kantaisä Aabrahamin vaiheita, miten Jumala oli siunannut Aabrahamia hänen elämänsä eri vaiheissa, ja täyttänyt lupaukset. Lopulta myös kauan kaivatun oman lapsen vielä vanhoilla päivillä. Iisak oli varmasti viimeinen asia, jonka hän olisi halunnut uhrata. Tällaista koettelemusta voi vain yrittää ajatella omalle kohdalleen. Moni olisi varmasti valmis luopumaan aivan kaikesta suojellaksemme omaa lasta.
Vanhan ja uuden testamentin uhrikäytäntöjä voi ajatella jatkumona. Vanhan testamentin Jumalakuvassa näkyy vielä ajatus siitä, että ihmisen tulee suoritta Jumalalle uhreja, ja vastikkeeksi siitä Jumala antaa ihmiselle menestystä, hyvyyttä ja rakkautta. Evankeliumeissa uhriajattelu kääntyy päälaelleen, kun Jumala uhraakin itsensä ihmisten puolesta Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Päivän evankeliumissa fariseukset ja ylipapit alkavat suunnitella Jeesuksen surmaamista. Jeesus toi uuden liiton. Fariseukset ja ylipapit olivat peloissaan, he eivät ymmärtäneet Jeesuksen olemusta. Ylipappi Kaifas tuli kuitenkin lausuneeksi ääneen julmalla tavalla ennustuksen siitä, mikä oli Jeesuksen todellinen kohtalo ja tehtävä.
Minkälaiset asiat aiheuttavat meidän elämässämme kärsimystä? Kärsimys muodossa tai toisessa kuuluu erottamattomana osana ihmiselämään. Sairauksia, yksinäisyyttä tai vaikeuksia ihmissuhteissa, huolta, pelkoa, köyhyyttä ja väkivaltaa. On sekä kärsimystä, jonka syytä on mahdotonta käsittää, että itse aiheutettua kärsimystä, jossa meidän täytyy kohdata tekojemme seuraukset. Perjantaina olin mukana valtakunnallisessa opiskelijoiden ilmastolakossa. Eri puolilla maailmaa ilmaston puolesta lakkoilevat tai marssivat lapset, nuoret ja aikuiset haastavat kysymään: mitä me olemme omista elämäntavoistamme valmiita uhraamaan, jotta voisimme taata elämän edellytykset myös tuleville sukupolville? Olemmeko valmiita uhrauksiin, vai aiheutammeko heille kärsimystä omien tekojemme vuoksi? He haluavat vastauksia myös siihen, ollaanko poliittisessa päätöksenteossa valmiita uhrautumaan jatkuvan talouskasvun tavoitteesta, vai tehdäänkö päätöksiä ympäristön kustannuksella?
Paastonaikakin kysyy meiltä sisäistä uhrausta. Voimme kysyä itseltämme, estääkö jokin asia pääsemästä lähemmäs Jumalaa, tai mistä voisimme luopua lähimmäistemme hyväksi? Jumala ei kuitenkaan enää vaadi meiltä uhreja hyvyyden ja rakkauden vastineeksi. Kuten ehtoollisen asetussanojen rukouksessa sanotaan: “Me kiitämme sinua lunastuksesta, jonka olet valmistanut meille hänen täydellisellä uhrillaan ristinpuussa. Hän maksoi velkamme ja teki rauhan sinun ja meidän välillemme”.
Kommentit
Lähetä kommentti