Lähimmäisen sunnuntain saarna Meltauksen ja Sinetän kappelissa 21.8.2016

Luuk. 10: 25-37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”

    Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

    Jeesus vastasi hänelle näin:

    ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

    Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”

    Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

Vertaus laupiaasta samarialaisesta on yksi Raamatun tunnetuimpia vertauksia. Se on rippikoulujen raamattudraaman hitti, ja vertauksen myötä ”samarialaisuudesta” on tullut suorastaan käsite. ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Kysyi lainopettaja, joka halusi panna Jeesuksen koetukselle. Erittäin hyvä ja ajankohtainen kysymys. Kadut ja kodit ovat täynnä ihmisiä, jotka tarvitsisivat omaa laupiasta samarialaista kohdalleen.

Mitä sanasta ”lähimmäinen” tulee mieleen? Evl.fi sivuston aamenesta öylättiin hakemiston määritelmä kuuluu seuraavasti: ”Kristillisen näkemyksen mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä toisilleen. Kaikkiin ihmisiin tulisi suhtautua lähimmäisinä, ja Jeesuksen opetuksen mukaisesti ”rakastaa heitä kuin itseään” (Matt. 22:39).” Mutta oikea lähimmäisyys ei rajoitu vain omaan perhepiiriin tai omaan heimoon. Jokainen on lähimmäinen, ja kristityn tulisi nähdä jokaisessa ihmisessä ikään kuin Kristuksen kasvot. Lähimmäisyys on enemmän kuin hyväntekeväisyyttä. Lähimmäisyys tulee konkreettisesti lähelle, lähimmäinen pysähtyy, kohtaa, kuuntelee ja kulkee rinnalla. Aina ei tarvitse olla henkihieverissä, mutta voi silti kaivata pientä kohtaamista jonkun samarialaisen kanssa.

Aina säännöllisin ajoin netissä on kiertänyt videoita, joissa testataan ihmisten auttamishalua, usein pöyristyttävin tuloksin. Mitä enemmän ollaan keskellä ihmisjoukkoa, sitä helpommin vastuu siirretään pois itseltä ja ajattelee mielessään että kyllä tuo seuraava ohikulkija pysähtyy auttamaan ja minä voin jatkaa matkaa.  Miksi pappi ja leeviläinen kävelivät ohi? Tarina ei kerro heidän motiivejaan, mutta ehkä kyseessä oli vääräuskoista heimoa edustava henkilö, tai sitten he pelkäsivät itse tulevansa ryöstetyiksi jos jäisivät auttamaan.

On myös tavallista, että avun tarvitsijan olemus vaikuttaa siihen, tarjotaanko sinulle apua. Sekavaa, aggressiivista tai muuten vain epämiellyttävän oloista henkilöä ei jäädä niin herkästi auttamaan. Mutta myös toisin päin, laitapuolen kulkijalta tai muuten epäilyttävän oloiselta henkilöltä ei odoteta apua. Vertauksessa juuri se, jolta vähiten odotettiin yhtään hyvää tekoa, pysähtyi auttamaan. Palvelus ei ollut pieni, tie majataloon oli pitkä ja vaivalloinen varsinkin kun kyydissä oli reporanka hakattu mies. Olisi hauska ajatusleikki miettiä, ketä olisivat tämän kertomuksen henkilöt tämän päivän Suomessa.

Joskus tiedän itsekin kulkeneeni jonkun ohi, vaikka jälkikäteen olenkin harmitellut että olisiko sittenkin pitänyt kääntyä takaisin tarkistamaan tilanne. Usein autamme kyllä, jos joku sitä pyytää, mutta liian helposti olemme kuuroja ja sokeita hiljaisille avunpyynnöille. Kun emme ole varmoja niin kävelemme varmuuden vuoksi ohi. Jokainen meistä on varmaan joskus ollut avun tarvitsijan roolissa. Silloin tietää, miten kamalaa on odottaa vain sitä että joku vihdoinkin pysähtyisi ja kohtaisi hätäsi. Myös sen tunteen tietää kun vihdoinkin saa apua kun sille on tarvetta.

Aikaisemmin Luukkaan evankeliumista käy ilmi, että Jeesus matkustaa opetuslapsineen samaa reittiä kohti Jerusalemia. He ovat kulkeneet Samarian kylän kautta, jossa heitä ei otettu vastaan, koska he olivat matkalla Jerusalemiin. Opetuslapset haluaisivat Jumalan heittävän kuuman kiven mokomien samarialaisten niskaan, mutta Jeesus nuhteli heitä ankarasti, eikä halunnut tuomita. Kuulostipa kliseiseltä tai ei, mielessäni rinnastuu väistämättä maahamme tulleet turvapaikanhakijat. Kuinka monta kertaa mediassa ja ihan hallitustasolla saakka kauhistellaan mahdollista terrorismin uhkaa tai rikollisuuden lisääntymistä heidän myötä. Vaikka joku saattaisi väärin perustein olla maassa, sillä perusteella ei voi evätä kaikilta turvapaikkaa. Samarialaiset olivat halveksittua ja juutalaisten näkökulmasta vääräuskoista heimoa. Samarialaiset noudattivat erityisen tiukkoja säädöksiä, ja he pitivät pyhänä kirjanaan Pentateukkia, eli viittä Mooseksen kirjaa, mutta ei muita Tooran kirjoja. Erimielisyyksien vuoksi monet juutalaiset välttelivät kulkua Samarian kautta. Samarialaisia elää vielä tänäkin päivänä muutamia satoja, Jeesuksen aikana heitä oli paljon.

Haluammeko mekin usein laittaa Jumalamme koetukselle? Tivaamme oikeita vastauksia siihen miten pitäisi toimia. Kun lainopettaja esittää kysymyksen, esittää Jeesus heti vastakysymyksen. Mitä sinä itse sieltä luet? Lainopettaja tiedä kyllä oikean vastauksen sitä kysymättäkin. Kysymykseen on helppo vastata teoreettisesti, mutta vaikeus alkaa siitä mitä Jeesus sanoi lopuksi lainopettajalle: ”mene, ja tee sinä samoin.” Kuinka helppoa onkaan tämänkin kertomuksen äärellä kauhistella: miten se pappikin nyt sillä tavalla, tai se toinen temppelimies? Onpas tekopyhää… Mutta mitä tekisinkään itse vastaavassa tilanteessa? Me vaadimme Jumalalta vastauksia, mutta Jumalalla on myös oikeus vaatia meiltä sen mukaisia tekoja. Eräs toinen joka kysyi Jeesukselta, mitä minun pitäisi vielä tehdä, tuli surulliseksi kun Jeesus kehotti häntä myymään kaiken omaisuutensa ja antamaan rahat köyhille. Äkkiseltään tuttu vertaus voi tuntua kevyeltä ja helpolta saarnan aiheelta. Se on helposti ymmärrettävä vertaus. Jeesuksen vaatimukset eivät ole mahdottomia, mutta ne ovat äärimmäisen kovia. Antakoon Jumala meille siihen voimaa kun lähdemme täältä taas matkaan.