Lähimmäisen sunnuntain saarna Meltauksen ja Sinetän kappelissa 21.8.2016
Luuk.
10: 25-37
Muuan
lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä
minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi
hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta
Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko
ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein
vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti
lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista
Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin
päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät
hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen
nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun
hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan
samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten
hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon
isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä
korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli
ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti
hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Vertaus laupiaasta samarialaisesta
on yksi Raamatun tunnetuimpia vertauksia. Se on rippikoulujen raamattudraaman
hitti, ja vertauksen myötä ”samarialaisuudesta” on tullut suorastaan käsite. ”Kuka
sitten on minun lähimmäiseni?” Kysyi lainopettaja, joka halusi panna Jeesuksen
koetukselle. Erittäin hyvä ja ajankohtainen kysymys. Kadut ja kodit ovat täynnä
ihmisiä, jotka tarvitsisivat omaa laupiasta samarialaista kohdalleen.
Mitä sanasta ”lähimmäinen” tulee
mieleen? Evl.fi sivuston aamenesta öylättiin hakemiston määritelmä kuuluu
seuraavasti: ”Kristillisen näkemyksen mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä
toisilleen. Kaikkiin ihmisiin tulisi suhtautua lähimmäisinä, ja Jeesuksen opetuksen
mukaisesti ”rakastaa heitä kuin itseään” (Matt. 22:39).” Mutta oikea
lähimmäisyys ei rajoitu vain omaan perhepiiriin tai omaan heimoon. Jokainen on
lähimmäinen, ja kristityn tulisi nähdä jokaisessa ihmisessä ikään kuin
Kristuksen kasvot. Lähimmäisyys on enemmän kuin hyväntekeväisyyttä.
Lähimmäisyys tulee konkreettisesti lähelle, lähimmäinen pysähtyy, kohtaa,
kuuntelee ja kulkee rinnalla. Aina ei tarvitse olla henkihieverissä, mutta voi
silti kaivata pientä kohtaamista jonkun samarialaisen kanssa.
Aina säännöllisin ajoin netissä on
kiertänyt videoita, joissa testataan ihmisten auttamishalua, usein
pöyristyttävin tuloksin. Mitä enemmän ollaan keskellä ihmisjoukkoa, sitä
helpommin vastuu siirretään pois itseltä ja ajattelee mielessään että kyllä tuo
seuraava ohikulkija pysähtyy auttamaan ja minä voin jatkaa matkaa. Miksi pappi ja leeviläinen kävelivät ohi?
Tarina ei kerro heidän motiivejaan, mutta ehkä kyseessä oli vääräuskoista
heimoa edustava henkilö, tai sitten he pelkäsivät itse tulevansa ryöstetyiksi
jos jäisivät auttamaan.
On myös tavallista, että avun
tarvitsijan olemus vaikuttaa siihen, tarjotaanko sinulle apua. Sekavaa,
aggressiivista tai muuten vain epämiellyttävän oloista henkilöä ei jäädä niin
herkästi auttamaan. Mutta myös toisin päin, laitapuolen kulkijalta tai muuten
epäilyttävän oloiselta henkilöltä ei odoteta apua. Vertauksessa juuri se, jolta
vähiten odotettiin yhtään hyvää tekoa, pysähtyi auttamaan. Palvelus ei ollut
pieni, tie majataloon oli pitkä ja vaivalloinen varsinkin kun kyydissä oli
reporanka hakattu mies. Olisi hauska ajatusleikki miettiä, ketä olisivat tämän
kertomuksen henkilöt tämän päivän Suomessa.
Joskus tiedän itsekin kulkeneeni
jonkun ohi, vaikka jälkikäteen olenkin harmitellut että olisiko sittenkin
pitänyt kääntyä takaisin tarkistamaan tilanne. Usein autamme kyllä, jos joku
sitä pyytää, mutta liian helposti olemme kuuroja ja sokeita hiljaisille
avunpyynnöille. Kun emme ole varmoja niin kävelemme varmuuden vuoksi ohi. Jokainen
meistä on varmaan joskus ollut avun tarvitsijan roolissa. Silloin tietää, miten
kamalaa on odottaa vain sitä että joku vihdoinkin pysähtyisi ja kohtaisi
hätäsi. Myös sen tunteen tietää kun vihdoinkin saa apua kun sille on tarvetta.
Aikaisemmin Luukkaan evankeliumista
käy ilmi, että Jeesus matkustaa opetuslapsineen samaa reittiä kohti
Jerusalemia. He ovat kulkeneet Samarian kylän kautta, jossa heitä ei otettu
vastaan, koska he olivat matkalla Jerusalemiin. Opetuslapset haluaisivat
Jumalan heittävän kuuman kiven mokomien samarialaisten niskaan, mutta Jeesus
nuhteli heitä ankarasti, eikä halunnut tuomita. Kuulostipa kliseiseltä tai ei,
mielessäni rinnastuu väistämättä maahamme tulleet turvapaikanhakijat. Kuinka
monta kertaa mediassa ja ihan hallitustasolla saakka kauhistellaan mahdollista
terrorismin uhkaa tai rikollisuuden lisääntymistä heidän myötä. Vaikka joku
saattaisi väärin perustein olla maassa, sillä perusteella ei voi evätä kaikilta
turvapaikkaa. Samarialaiset olivat halveksittua ja juutalaisten näkökulmasta
vääräuskoista heimoa. Samarialaiset noudattivat erityisen tiukkoja säädöksiä,
ja he pitivät pyhänä kirjanaan Pentateukkia, eli viittä Mooseksen kirjaa, mutta
ei muita Tooran kirjoja. Erimielisyyksien vuoksi monet juutalaiset välttelivät
kulkua Samarian kautta. Samarialaisia elää vielä tänäkin päivänä muutamia
satoja, Jeesuksen aikana heitä oli paljon.
Haluammeko mekin usein laittaa
Jumalamme koetukselle? Tivaamme oikeita vastauksia siihen miten pitäisi toimia.
Kun lainopettaja esittää kysymyksen, esittää Jeesus heti vastakysymyksen. Mitä
sinä itse sieltä luet? Lainopettaja tiedä kyllä oikean vastauksen sitä
kysymättäkin. Kysymykseen on helppo vastata teoreettisesti, mutta vaikeus alkaa
siitä mitä Jeesus sanoi lopuksi lainopettajalle: ”mene, ja tee sinä samoin.” Kuinka
helppoa onkaan tämänkin kertomuksen äärellä kauhistella: miten se pappikin nyt
sillä tavalla, tai se toinen temppelimies? Onpas tekopyhää… Mutta mitä
tekisinkään itse vastaavassa tilanteessa? Me vaadimme Jumalalta vastauksia,
mutta Jumalalla on myös oikeus vaatia meiltä sen mukaisia tekoja. Eräs toinen
joka kysyi Jeesukselta, mitä minun pitäisi vielä tehdä, tuli surulliseksi kun
Jeesus kehotti häntä myymään kaiken omaisuutensa ja antamaan rahat köyhille.
Äkkiseltään tuttu vertaus voi tuntua kevyeltä ja helpolta saarnan aiheelta. Se
on helposti ymmärrettävä vertaus. Jeesuksen vaatimukset eivät ole mahdottomia,
mutta ne ovat äärimmäisen kovia. Antakoon Jumala meille siihen voimaa kun
lähdemme täältä taas matkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti