Saarna viikkomessussa Rovaniemen kirkossa 3.12.2014

Saarna viikkomessu 3.12.2014

Luuk. 3: 7-14

Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
 Ihmiset kysyivät häneltä: ”Mitä meidän sitten tulee tehdä?” Hän vastasi heille: ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.” Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: ”Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty.” Sotilaatkin kysyivät häneltä: ”Entä me, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.”

Johannes Kastaja ei tunnetusti säästellyt sanojaan. ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?”.  Korvat punottavat jo evankeliumin ensimmäisiä jakeita lukiessa. Ajattelen, että Johannes ehkä hyökkäsi sanoillaan sen ajan tapakristillisyyttä vastaan. Johannes Kastaja ei kastanut muuten vain jokaista rantaan tulijaa, vaan hän valmisti kansaa ottamaan vastaan Kristuksen.

Viime sunnuntaina vietimme ensimmäistä adventtia ja aloitimme joulun odotuksen. Kuulimme tuttuakin tutumman sympaattisen kertomuksen kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemin. Nyt olemme jälleen hyvin toisenlaisissa tunnelmissa. Adventin ajan tekstit valmistavat meitä joulun sanoman vastaanottamiseen. Evankeliumitekstit käsittelevät Jeesuksen elämää hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Aloitamme kirkkovuoden Jeesuksen elämän loppuvaiheilta. Joulua kohti mennessä katsomme kertomuksessa taaksepäin, Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin ja lopulta odotus huipentuu Jeesuksen syntymän hetkeen.  Ennen joulua on kirkkovuodessa pienen paaston aika. Se on aika jolloin voimme hiljentyä ja pysähtyä pohtimaan joulun sanomaa jo ennen aattoiltaa

”Mitä meidän sitten tulee tyhdä?”  Kyselevät ihmiset. Minäkin. Kertomus puhuu hyvin samalla tavalla kuin Tuomiosunnuntain evankeliumi. Totisesti, kaiken jonka olette tehneet yhdellekin näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle. Kristus on puu. Kun takerrumme ja turvaamme häneen, tuotamme hyvää hedelmää.

Luukaan kertomuksessa pysäyttää ohjeiden konkreettisuus. Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin. Tarvetta on, myös meillä täällä Suomessa. Avustus –ja leipäjonot pitenevät vuosi vuodelta. Ei ihminen elä pelkästään hengestä. Ei ilman lämpöä, lepoa tai ravintoa. Ei tarvitse olla kirjanoppinut voidakseen toteuttaa rakkauden lakia. Hyvän tekemisen ei tarvitse olla vaikeaa. Voit ehkä auttaa, naapurin mummoa, ystävää tai osallistua joulukeräykseen.

Älkää ryöstäkö, kiristäkö tai vaatiko mahdottomia. Tyytykää siihen mitä teillä on. Elämme yltäkylläisyyden ajassa. Valikoima on rajaton. Arvo perustuu omistamiseen. Ostamisesta on tullut ajanvietettä. Joulu on kuitenkin antamisen ja jakamisen aikaa. Vaikka odotamme Kristuksen tulemista, hän on jo läsnä. Kun teemme muille hyvää, teemme sen Hänen kunniakseen.