Adventtisaarna Korkalovaaran kappelissa 30.11.2014

Adventtisaarna 30.11.2014 Korkalovaaran kappeli

Adventista alkaa uusi kirkkovuosi. Ehkäpä uusi vuosi, uudet kujeet. Saimme tänään sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän ja laulaa yhdessä tuttuja adventtivirsiä. On jälleen tullut se aika vuodesta kun Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Korvissaan voi melkein kuulla kavioiden kopseen hiekkatiellä, kansojen huudot ja palmun lehvien havinan. Adventin evankeliumi viittaa jo pääsiäisen tapahtumiin vaikka kirkkovuosi alkaa vasta alusta. Se kuitenkin muistuttaa siitä, mikä on jouluevankeliumin merkitys. Miksi odotamme ja tarvitsemme vapahtajaa? Tapahtuman merkittävyydestä Raamatun maailmassa kertoo myös se, että siitä on kirjoitettu kaikissa evankeliumeissa.

Tänään kuulimme adventtikertomuksen evankelista Luukkaan mukaan. Luukkaan kertomus on kuvattu hieman eri tavalla kuin muilla evankeliumien kirjoittajilla. Luukkaalta puuttuu kuuluisa hoosianna -huudahdus. Sanoma on kuitenkin sama. Katso, kuninkaasi tulee nöyränä! Kuten päivän virressäkin laulettiin; ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus”. Luukkaan erityispiirteenä korostuukin rauhan ja kunnioituksen teema.

Jeesuksen nöyryyttä kuvastaa hänen epäkuninkaallinen ratsunsa. Usean meistä on varmasti helppo samaistua aasiin, arkiseen työjuhtaan. Kirjassaan ”Pyhä nauru” kirjailija ja pappi Jaakko Heinimäki on pohtinut tarinaa Aasin näkökulmasta. Aasi onkin kertomuksen hiljainen sankari. Aasi on ollut mukana Jeesuksen elämän käännekohdissa. Aasilla on ollut kallis lasti. Viimeisillään raskaana oleva Maria teki matkaa aasin selässä istuen, ja joulukuvaelmissa voimme nähdä aasin katselevan tallin syöttökaukalossa makaavaa Jeesus -lasta. Nyt on aasin vuoro herättää huomiota. Adventtikertomuksessa aasi on merkittävässä roolissa. Aasi ei valikoitunut ratsuksi sattumalta, vaan Jeesus lähetti opetuslapsensa noutamaan juuri tietyn aasin. Nöyryys herättää kansan huomiota myös nykypäivänä. Helsingin sanomien Nyt –liitteessä oli pari viikkoa sitten juttu, miksi Paavi Franciscus on aika hyvä jätkä. Paavi Franciscus tunnetaan mm. siitä, että häntä kyyditetään bemarin sijaan käytetyllä Fordilla.

Opetuslapset huusivat; ”Siunattu hän, kuningas, joka tulee herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!”. Rauhan julistus onkin tänä aikana varsin ajankohtaista, niin taivaassa kuin maan päällä. Julistus kuulostaa samalta kuin jouluevankeliumissa, ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä joita hän rakastaa”. Adventin teksteissä täyttyvät myös VT:n Sakarjan kirjan profetia. ”Katso, kuninkaasi tulee! Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”.   Jälleen fariseukset kuitenkin puuttuvat peliin ja vaativat Jeesusta hiljentämään opetuslapset. Jeesuksen kuninkuus oli kuitenkin erilaista. Hänellä ei ollut ympärillään hovia, eikä hän seurustellut yläluokan kirjanoppineiden ja intellektuellien seurassa.

Päivän kysymys kuuluu, miten me sitten otamme Jeesuksen vastaan omassa elämässämme? Otammeko hänet vastaan niin kuin opetuslapset, kuninkaana ja rauhan ruhtinaana? Vai niin kuin fariseukset, vaientaen huudon sydämissämme? Jeesus tuli maan päälle julistamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Miksi silti tuntuu että vastustus on kovaa. Haluaisin vielä kehottaa, että antaa hoosiannan kaikua, ei vaienneta Jumalan ääntä. En kuitenkaan osaa ilmaista ajatustani yhtä voimallisesti kuin evankeliumi, joka päättyy sanoihin; ”Jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”.