Saarna Klosterin kirkossa 6.10.2024

 19. kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai, 1.vsk

(Mark. 12: 41-44)

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” 

Uskon voima 

Tämän sunnuntain evankeliumiteksti löytyy varhaisimmalta evankeliumin kirjoittajalta, Markukselta. Miksi Markus on halunnut kertoa tästä tapahtumasta, joka vaikutti tuon ajan ihmisten silmissä varmasti hyvinkin vähäpätöiseltä?  

Kertomus lesken rovosta on nähty perinteisesti hurskaana esikuvana siitä, kuinka joku lahjoittaa toisten auttamiseen kaiken minkä omistaa ja jättää koko elämänsä Jumalan haltuun. Kenenkään ropo ei ole liian pieni toisten auttamiseen. ”Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan”, kuten vanha sanonta kuuluu.  

Tämä on yksi tulkinta, mutta löytyykö sen taustalta myös jotakin muuta? Palataanpa Markuksen evankeliumin tapahtumissa tovi taakse päin. Jeesus oli viettänyt aikaa temppelissä. Edellisenä päivänä hän oli puhdistanut rahanvaihtajien pöydät ja varoittanut lainopettajien tekopyhyydestä. 

Juuri päivän evankeliumia edeltävissä jakeissa (Mark.12:37-40) Jeesus sanoo:  

” Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa”. 

Jeesus kritisoi voimakkaasti temppeliuhrikäytäntöä, ja varoitti tuomiosta, joka on kohtaava leskien ja heikoimpien sortajia ja muita ulkokultaisia, ja lopulta itse antoi omalla elämällään uhrin, joka teki tarpeettomaksi kaikki muut uhrit.   

Huomioimalla lesken vaatimattoman uhrilahjan, Jeesus nostaa siis esiin leskien heikomman aseman yhteiskunnassa. Yleensä lapset pitivät huolen leskistä, mutta jos sukulaisia ei ollut, yksinäinen leski saattoi jäädä tyhjän päälle, aikana ilman yhteiskunnan sosiaaliturvaa. Ja sosiaaliturvasta huolimatta köyhyys ja taloudelliset huolet ovat läsnä edelleen myös meidän yhteiskunnassamme. Monet ihmiset kohtaavat asemansa vuoksi myös muuta syrjintää, empatian puutetta ja ylenkatsomista. 

Mitä sitten olivat nuo temppelissä sijaitsevat uhriarkut? Rahan tuominen uhriarkkuun ei ollut vapaaehtoinen kolehti, vaan Mooseksen kirja pitää sisällään tarkkoja sääntöjä uhrimaksujen maksamisesta. Rahoja käytettiin mm. temppelin korjaustöihin ja ylläpitämiseen. Uhriarkut sijaitsivat kaikkien ohikulkijoiden nähtävillä, ja rikkaat kävivät näyttävästi pudottamassa ruukkuihin kultakolikoitaan. Emme tiedä, kokiko köyhä leski riittämättömyyttä toisten silmissä, pudottaessaan vähäiset lanttinsa uhriarkkuun. Summa vastaisi nykyrahassa enintään noin kymmentä kruunua.  

Lesken lahja ei siis ole vain hurskas esimerkki autuaasta antamisen ilosta, vaan varoitus tekopyhyydestä ja ulkokultaisuudesta. Miten tämä kaikki sitten liittyy uskoon tai sen voimaan? Näemme ympärillämme paljon toivottomuutta, mutta meillä on toivoa, jos edes yritämme seurata Jeesuksen esimerkkiä, ja voimme muuttaa asioita kohtaamalla lähimmäiset ympärillämme.  

Joskus myös pieniltä ja vähäpätöisiltä vaikuttavissa asioissa voi olla yllättävän paljon voimaa. Leski ja kaksi pientä kuparilanttia voivat olla vertauskuva myös uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Melkein “ei mitään” on Jumalalle riittävästi, ja leskelle tuo melkein “ei mitään” oli kaikki mitä hänellä oli. Hän antoi kirjaimellisesti kaikkensa, ilman varmuutta siitä, millä hän tulevina päivinä elättäisi itsensä.  

Olemme saaneet viime aikoina seurata myös hallituksen toimia leikkauspolitiikasta, mm. eläkeläisten asumistuen vähentämisestä. Suomessakin meillä on paljon yksinäisiä ikäihmisiä, joiden toimeentulo on muutenkin tiukoilla. Vähävaraiset joutuvat jo nyt valitsemaan ruoan ja lääkkeiden väliltä. Heiltäkö vielä pitäisi viimeisetkin rovot nyhtää selkänahasta? Yhteiskunnassa vallitsee kova ilmapiiri, joka on täysin lähimmäisenrakkauden vastainen. Kukaan ei halua ottaa vastuuta muuta kuin itsestään.