Saarna Klosterin kirkossa 16.1.2022

 Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: “Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: “Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

Jeesus sanoi naiselle: “Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: “Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: “Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: “Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”

Jeesus sanoi hänelle: “Mene hakemaan miehesikin tänne.” “Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: “Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: “Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: “Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Nainen sanoi: “Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – “Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: “Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

(Joh. 4:5–26)

Tänään saimme lukea päivän evankeliumista kertomuksen eräästä kohtaamisesta. Paitsi kahden ihmisen kohtaamisesta, myös kahden eri kulttuurin, juutalaisen ja samarialaisen kohtaamisesta. Jeesus oli seurueineen kulkenut pitkän matkan, ja halusi nyt pysähtyä kaivolle lepäämään koska hän oli väsynyt ja janoissaan. Kaivo oli kaupungin levähdyspaikka ja kohtaamispaikka, mutta nyt paikalla ei ollut muita kuin Jeesus ja kaivolle sattunut nainen, sillä oli keskipäivä eikä yleensä kukaan ei liikkunut ulkona päivän kuumimpaan aikaan. Samarialainen nainen ihmetteli, kuinka juutalainen voi pyytää häneltä juotavaa. Mutta elämän perustarpeiden äärellä jokainen meistä on samalla viivalla, riippumatta syntyperästä tai yhteiskunnallisesta asemasta. 

Ensi alkuun kohtaaminen vaikuttaa melko arkiselta. Jeesus pyytää saada hieman vettä juodakseen, mutta lopulta keskustelu saa yllättäviä ulottuvuuksia. Mitä sitten on tuo ”elävä vesi”, josta Jeesus meille puhuu?

Vesi (kaada kannusta lasillinen vettä). Vedestä kaikki elämä on saanut alkunsa. Jopa Raamatun alkulehdillä sanotaan, miten alussa maa oli autio ja tyhjä, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Tuon kyseisen kaivon historia ulottui pitkälle. Jos jostakin löytyi hyvä paikka kaivolle, asutus muodostui luonnollisesti sen ympärille. Kaivo oli elämän edellytys koko yhteisölle. Olen itse kotoisin Suomesta, tuhansien järvien maasta. Liian helposti puhdasta vettä on tullut pitäneeksi itsestäänselvyytenä. Vettähän tulee kraanasta. Mutta etenevän ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat tuoneet toisenlaisen todellisuuden näkyville, eikä puhdas vesi varsinkaan kuivassa ilmastossa ole itsestäänselvyys. Toisaalta vedenpinta nousee ja sateet lisääntyvät, mutta niiden myötä lisääntyvät myös tulvat jotka uhkaavat saastuttaa puhtaan veden.  

Puhdas vesi on yksi elämän perustarpeista. Siksi se on myös hyvä vertauskuva hengelliseen keskusteluun, jonka Jeesus aloittaa. Raamatussa puhutaan vedestä useita kertoja, sekä konkreettisessa mielessä että vertauskuvallisesti. Jokaiselle tulee joskus jano. Tavallinen vesi tyydyttää janomme vain hetkeksi, kaivolle on palattava aina uudelleen ja uudelleen. Painavien vesiastioiden kantaminen kantaminen auringon paahteessa oli raskasta työ joka oli silti pakko tehdä joka päivä. Tehtävä, josta tuo samarialainen nainen olisi mielellään luopunut. Jeesus sanoi:  Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. 

Kautta Johanneksen evankeliumin Jeesus puhuu itsestään “minä olen-” (kreik. ego eimi) vertauskuvin. Kun nainen sanoo tietävänsä että Messias tulee, Jeesus paljastaa oman olemuksensa ja sanoo: “Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Elävä vesi ja lähde kuvastavat sitä, miten Jeesus voi antaa meille uuden elämän. Pulppuava lähde kuvastaa sitä, mitä Jumalan rakkaus voi saada meissä aikaan, ja miten se voi synnyttää uutta elämää myös meidän ympärillämme. Elävä vesi on vertauskuva myös evankeliumin sanomalle, joka virtaavan veden lailla leviää kaikkialle maailmaan, virvoittaa sielun ja synnyttää uskon.