Saarna jouluaaton perhekirkossa Korkalovaaran kappelissa 24.12.2018
On koittanut jouluaamu! Jouluaamuna kiiruhdetaan seimen ääreen
yhdessä paimenten kanssa.
Tämä on se aamu, jona kristityt kaikkialla maailmassa
kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa
Juudaan maalla.
Tämä on se juhla, jona joulutähden taivaallinen valo valaisee
pimeän maan
ja enkeli tuo
sanoman Vapahtajan syntymästä.
Usein
ajattelemme seimiasetelman nähdessämme sen kauneutta, hiljaisuutta ja rauhaa.
Moni ei kenties tule ajatelleeksi, mitä kaikkea joulun tapahtumiin liittyi
ennen tuota kuvattua hetkeä. Monissa seimiasetelmissa on kuvattuna Maria,
Joosef ja Jeesus lapsi, sekä enkeli, paimenet ja tietäjät. Ehkäpä myös härkä,
aasi ja lampaita. Täällä meidän jouluseimessä on vielä enemmän hahmoja. Se
kertoo siitä, miten Jeesus syntyi keskelle ihmisten arkea. Paljon ihmisiä oli
liikkeellä, mutta vain harva tiesi, mitä on tapahtunut. Hän oli kuningas, mutta
hän syntyi köyhiin oloihin. Tämän kirkkohetken jälkeen voitte käydä sitä vaikka
yhdessä katselemassa ja tutkimassa ketä kaikkia sieltä oikein löytyykään.
Jouluun
liittyy usein paljon odotusta ja erilaista valmistelua. Monet valmistautuvat
siivoamalla, laittamalla jouluruokia, laulamalla joululauluja. Käsi ylös,
kuinka monella on ollut joulukalenteri? Se on myös yksi hyvä tapa valmistautua
joulun viettoon. Kirkkovuodessa meidän joulun odotuksemme alkoi adventista, nyt
olemme saaneet sytyttää kaikki adventtikynttilät, ja on tullut aika viettää
juhlaa.
Ensimmäiseen
jouluun ja Marian ja Joosefin matkaan liittyi kuitenkin paljon odottamatonta ja
yllättävää. Kaupungissa kävi kuhina, matka oli pitkä ja vaivalloinen. Sitä
tehtiin jalkaisin ja aasin selässä. Matka oli erityisen raskas nuorelle
Marialle, jonka synnyttämisen aika oli lähellä. Pelkoa, epävarmuutta,
väsymystä, pölyisiä teitä, torjutuksi tulemista, ovelta käännyttämistä.
Majatalojen kohdalla oli varmaankin samanlainen tilanne kuin täällä
Rovaniemellä näin turistisesongin aikaan. Yhdellä majatalon isännällä oli
sentään sen verran tilannetajua, että hän ymmärsi, että jostain tämän
pariskunnan on saatava katto päänsä päälle. Maria ja Joosef pääsivät yöksi
talliin yhdessä eläinten kanssa.
Mutta kun
kaikki tämä oli tapahtunut, tapahtui vielä muutakin ihmeellistä. Heidän
luokseen saapui paimenia ja tietäjiä kaukaisilta mailta.
Jeesuksen
syntymä yllätti Marian ja Joosefin lisäksi myös paimenet. Ensin he jopa
säikähtivät, kun yhtäkkiä Enkeli ilmestyi heidän eteensä yön pimeydessä ja
valaisi koko maiseman häikäisevällä kirkkaudellaan.
Vaikka me ihmiset olemme vajavaisia, Jumala voi vaikuttaa meidän
erilaisten ihmisten kautta ja muuttaa ihmisten elämän. Kun Jeesus syntyi
maailmaan, hän samalla muutti monien elämän. Hän muutti Marian ja Joosefin elämän,
koska heille syntyi ensimmäinen lapsi Vaikka Jeesuksen syntymästä on jo hyvin
pitkä aika, hän muutti meidän elämämme. Hän toi pelastuksen ja vapahduksen, ja
sen vuoksi meillä kaikilla on toivoa, riippumatta omasta elämäntilanteestamme,
omista teoistamme tai taidoistamme.
Jumala tuli ihmisen kaltaiseksi, jotta ihmisen ei tarvitsisi
tulla jumalan kaltaiseksi. Profeettojen lupausten täyttyminen oli osa Jumalan pelastussuunnitelmaa.
Jumalan pelastussuunnitelma kulki seimen ja ristin kautta. Jeesus syntyi
maailmaan, jotta ihmiskunnalla olisi toivo. Pimeys luo pelkoa ja epätoivoa,
valo turvallisuutta ja toivoa. Tarvitsemme valon ja toivon sanomaa myös tässä
ajassa. Valon lisääntyminen näkyy meillä myös konkreettisesti vuoden kierrossa
kun päivät pitenevät.
Jeesus antoi
myös meille tehtävän. Meistä jokainen voi olla viemässä valoa eteenpäin tässä
maailmassa olemalla läsnä toisille ihmisille ja viemällä evankeliumia eteenpäin.
Niin voimme loistaa valona maailmassa niin kuin enkeli joka ilmestyi
paimenille.
Kommentit
Lähetä kommentti