Hartauskirjoitus Uusi Rovaniemi-lehdessä 19.12.2018

Papin perhe

Elämme yhteiskunnassa globaalia aikaa, jolloin erilaiset uskonnot, maailmankatsomukset ja kulttuurit kulkevat rinnakkain. Vaikka tietoa on paljon, välillä voi tapahtua myös kulttuurien yhteentörmäyksiä, niin sukupolvien kuin ideologioiden välillä.

Joskus erilaiset maailmat voivat kohdata saman perheen sisälläkin. Kävin viime viikolla katsomassa Rovaniemen teatterissa Minna Canthin tekstiin perustuvan näytelmän ”Papin perhe”. Olihan se jo oman ammattinikin puolesta pakko nähdä. Hyvä että kävin, sillä näytelmä oli puhutteleva, vaikka roolihahmo kollegani ajatusmaailman en voinutkaan samaistua.

Teksti oli onnistuneesti modernisoitu nykypäivän maailmaan. Näytelmässä perheen pastoriäiti edustaa jyrkkää ja vanhoillista kristinuskoa. Ongelmia syntyy, kun lapset eivät jaa samaa maailmankatsomusta, vaan kapinoivat kukin omalla tavallaan, liittymällä vapaa-ajattelijoihin, nousemalla rintamaan ihmisoikeuksien puolesta tai haaveilemalla näyttelijän urasta. Näytelmässä kuvataan hyvin sitä, miten vahva ideologia tai aate vaikuttaa ihmissuhteisiin, ja kenties haastaa avartamaan omaa maailmankatsomusta, kun vastapuolella onkin oma perheenjäsen. Se herättelee kysymään, kenen täytyy tehdä uhrauksia, ja mikä toimintaamme lopulta ohjaa, traditio, itsekkyys, vallanhalu, omat unelmat vai jokin muu?

Perheitä ja pappejakin on onneksi moneen junaan, mutta tämän näytelmän kautta saattoi oppia ainakin sen, että liika äärimmäisyys asiassa kuin asiassa kaatuu usein lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Mieleen jäi erityisesti yksi kohtaus, jossa humanismista ja ihmisoikeuksista kiinnostunut perheen keskimmäinen tytär pohtii Kristinuskon olemusta ristin symbolin kautta, ja kysyy lopuksi. ”Mitä jos kärsimyksen sijaan keskiössä olisikin armo, rauha ja rakkaus?” Siinä hän taisikin olla aivan asian ytimessä.