Saarna Korkalovaaran kappelissa 15.10.2017

Mark. 12: 28-34

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
    Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Mikä on lain suurin käsky? Miten käskyt pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen? Lainopettajat keskustelivat ja väittelivät usein tämän tyyppisistä aiheista. Markuksen evankeliumille tyypillisesti Jeesuksen viisaus ja jumalallisuus tulee esiin juuri kysymysten, haastamisen ja väittelyn kautta. Evankeliumissa asetetaan useaan kertaan vastakkain Jeesus ja lainopettajat, vanhimmat ja fariseukset. Tämä tarina kuitenkin poikkeaa tuosta asetelmasta, ja lainopettaja on Jeesuksen kanssa samaa mieltä. Hän oli jo taustalta kuunnellut Jeesuksen puheita, ja hän oli sen myötä kenties oivaltanut jotakin.

Tälläkin kertaa Jeesus todella vastaa kysymykseen, mutta antaa yhden käskyn sijaan kaksi käskyä. Ensin täytyy rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseään. Rakkaus on vastavuoroista ja vuorovaikutteista. Vaikka niistä ensimmäinen on tärkein, nuo kaksi käskyä kuuluvat yhteen. Ei voi olla toista ilman toista. Jos rakastaa Jumalaa, ei voi olla rakastamatta lähimmäistään ja itseään, ja päinvastoin. Lainopettaja vielä vahvistaa näitä sanoja; ”se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit”. Lainaan nyt Augustinuksen ajatusta: "On yksi asia, mitä me opetamme, toinen asia, mitä me suvaitsemme, ja vielä kolmas, mitä meidän on pakko sietää."

Sitten on vielä neljäs asia, mitä me rakastamme? Rakkautta ei voi mitata lakipykälien noudattamisella tai uhrilahjojen lukumäärällä, se on jotakin paljon enemmän.

Rakkaus on vaikea sana. Rakastamme omaa puolisoamme, perhettämme, työtämme, ystäviämme. Rakastamme hyvää ruokaa ja juomaa, kauniita esineitä, lempimusiikkiamme. Yksi ilmaisu ei meinaa riittää kuvaamaan tuota kaikkea. Suomen kielessä rakkaudelle on vain yksi sana, mutta esim. kreikan kielessä kolme. Rakkaus voi olla syvää kiintymystä, välittämistä, toisen kunnioittamista, huolenpitoa, intohimoa ja jotakin mikä tuottaa meille iloa. Rakkaudessa on myös jotakin hyvin ehdotonta ja varauksetonta. Jumala ei pidä meistä ihmisistä, vaan Jumala rakastaa ihmisiä.  a perhettämme, työtämme, ystäviämme ettämme, työtämme, ystäviemtoin. oista. Jos rakastaa Jumalaa, ei voi olla rakastamatta itseä

Miten me voimme siis rakastaa Jumalaa? Vastaus kuuluu: koko sydämestä, sielusta, mielestä ja voimasta. Ja vielä lisäksi lähimmäistä niin kuin itseä! Pohjimmiltaan rakkaus on siis vapautta; Hän rakastaa, jos häntä rakastetaan. Jos hän rakastaa, hän rakastaa vapaasti. Jumalan rakkauteen pätee sama kuin ihmisten väliseen rakkauteen. Siinä kysytään tahtoa. ihmistä ei voi käskeä tai pakottaa rakastamaan. Tahdommeko rakastaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä?

Miksi sitten Jeesus sanoo, että lähimmäistä pitää rakastaa niin kuin itseään? Tällä Jeesus tuskin tarkoittaa itserakkautta ja omahyväisyyttä, tai sitä, että vain tarpeeksi röyhkeät oman edun tavoittelijat menestyvät elämässään. Tällaista asennetta kyllä näkee nykypäivänä liiankin kanssa. Itsensä rakastaminen on jotakin muuta. On tutustuttava itseensä, nähtävä myös ne asiat, joista emme pidä ja oltava sen suhteen armollisia. Näin on myös lähimmäisten laita, kaikista ihmisistä emme väkisinkään pidä, mutta voimme silti yrittää olla armollisia.

Lutherin mukaan Tämä ”niin kuin itseäsi” on juuri koko käskyn avain. Se sulkee pois kaiken teeskentelyn. Kirkon sisällä käytämme paljon aikaa ja rahaa pohtiessamme, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi, miten sanoma koskettaisi nykyihmisiä ja kenelle tilaisuutemme on suunnattu?  Tuoreessa haastattelussa Arkkipiispa kiteyttää mielestäni hyvin lähimmäisenrakkauden olemuksen puhuessaan kirkon suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin tai muihin vähemmistöihin. Ihmisen rinnalla seisotaan silloin, kun ihminen sitä tarvitsee, kyselemättä ihmisen taustaa.