Saarna Korkalovaaran kappelissa 4.12.2016

Luuk. 12: 35-40

Jeesus sanoo:

    ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

    Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Adventtipaaston aikana käymme matkaa kohti joulua. Adventtiajan evankeliumitekstejä yhdistää kuvaus odotuksesta. Paaston aika onkin odotuksen aikaa. Lisäksi se on matka itseensä ja matka lähemmäs Jumalaa. Ensimmäisenä adventtina kohtasimme nöyrän ja lempeän Jeesuksen, joka ratsasti Jerusalemiin kansan keskelle, ei kuninkaallisella ratsulla ja kultaisilla vaunuilla, vaan nuorella aasin varsalla. Pyhäpäivän otsikkona olikin: ”kuninkaasi tulee nöyränä”. Tänä sunnuntaina olemme toisenlaisissa tunnelmissa. Nyt pyhän otsikko kuuluu: ”kuninkaasi tulee kunniassa”. Päivän teksteissä on läsnä aikojen lopulla saapuva Jeesus, maailman kuningas.

Varhaisten kristittyjen keskuudessa monet ajattelivat lopun aikojen olevan jo käsillä, mutta kun ensimmäiset Jeesuksen seurassa kulkeneet kuolivat ja syntyi uusia sukupolvia, ilmaantui myös Jeesuksen paluun epäilijöitä. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi evankeliumeista löytyy useita Jeesuksen paluuseen liittyviä vertauksia. Lopun aikojen pikainen odottaminen saattoi johtaa itsekkääseen ja epäkristilliseen elämäntapaan. Ajateltiin, että koska lopun ajat tulevat pian, ja maailman murheet loppuvat, ei ole niin väliä miten viimeiset ajat eletään. Toinen ajattelutapa näkyy esimerkiksi siinä, että luontoa ja ympäristöä ei kunnioiteta ja säästetä vaan riistetään, koska kaikki katoaa kuitenkin. 

Siksi kertomusten kehotus valvomiseen ja vastuulliseen elämään voi avautua myös nykypäivän kuulijalle, vaikka ensilukemalta vaatimukset jatkuvaan ja herkeämättömään valvomiseen voivat tuntua mahdottomalta. Päivän evankeliumi tuokin hyvin vahvasti mieleen valvomisen sunnuntain kertomuksen viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista, joista toisilla oli tarpeeksi öljyä lampuissaan ja he olivat valmiina, kun toiset vasta lähtivät öljyä ostamaan. Vertauskuva palavasta lampusta sopii myös adventin aikaan, ajatukseen matkan tekemisestä ja valon lisääntymisestä pikkuhiljaa. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (PS.117) Lamppu on myös symboli rukoukselle, ja evankeliumin sanomalle kansan keskellä.

Miksi meitä sitten kehotetaan alati valvomaan? Menneisyyteen emme voi palata, tulevaisuudesta emme tiedä. On mysteeri, mitä tapahtuu aikojen lopulla, tai kuinka paljon aikaa on ylipäätään jäljellä.  Siksi meidän on siis oltava läsnä juuri tässä hetkessä. Kristittyjä kehotetaan esimerkilliseen elämäntapaan ja lähimmäisenrakkauteen. Meidän on kuljettava vaatteemme vyötettyinä ja valmiina palvelemaan. Sellaiseen matkavarustukseen Jeesus meitä kehottaa. Myöhemmin Luukkaan evankeliumissa: Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."

Mielikuva aikojen lopulla arvaamatta saapuvasta Jeesuksesta voi herättää pelkoa, niin kuin öinen murtovaras. Toisaalta palvelijat, jotka odottavat luottavaisesti isäntää saapuvaksi ja joita isäntä lopulta itse palvelee, ovat kuvausta taivasten valtakunnasta, jossa arvojärjestys kääntyy päälaelleen. Ylhäiset ovat alhaisia ja viimeiset tulevat ensimmäisenä. Taivasten valtakunta tässä ajassa tulee todeksi siinä, että Kristus itse valvoo ja tekee työtä meissä.