Saarna Klosterin kirkossa 28.2.2021

Jaakobin paini

Samana yönä Jaakob otti mukaan molemmat vaimonsa, molemmat orjattarensa ja kaikki yksitoista poikaansa ja kulki kahlaamon kohdalta Jabbokin yli. Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. Mies sanoi hänelle: »Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.» Mutta Jaakob sanoi: »En päästä sinua, ellet siunaa minua.» Mies kysyi häneltä: »Mikä sinun nimesi on?» Hän vastasi: »Jaakob.» Silloin mies sanoi: »Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.» Jaakob sanoi hänelle: »Sano sinäkin nimesi.» Mutta mies vastasi: »Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?» Ja hän siunasi Jaakobin siellä. Jaakob antoi paikalle nimeksi Penuel. Hän sanoi: »Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.» Aurinko nousi, ja hän jatkoi matkaansa Penuelista eteenpäin ontuen lonkkaansa. 

Jaakobin paini. Tuo Vanhan testamentin kertomus, joka on eksynyt myös arkikieleemme. Usein puhumme Jaakobin painista, kun kamppailemme jonkin ison ja vaikean asian kanssa. (Jonkinlainen Jaakobin paini tuntuu olevan usein myös lauantai iltaisin saarnaa kirjoittaessa, sekä monessa muussa tilanteessa.) 

Nimi on enne, ainakin Vanhassa testamentissa. Alkukielinen teksti paljastaa tyypillisiä Vanhalle testamentille tyypillisiä Heprealaisia sanaleikkejä. Heprean kieli leikittelee nimillä. Nimillä on aina yhteys johonkin paikkaan tai tapahtumaan. Nimi Jaakob muistuttaa heprean sanaa aqeb (kantapää), jonka mukaan Jaakob sai nimensä, kun Jaakob syntyi pitäen kiinni veljensä Eesaun kantapäästä. Jaakob, tuo viekas veli joka oli huijannut veljeltään esikoisoikeuden. Samoin se on lähellä sanoja aqab (pettää). Nimi ”Jaakob” on lähellä myös Jabbok:ia, tuon joen nimeä, jonka rannalla miehet kamppailevat. Myös painimista tarkoittava sana abaq on lähellä samaa kieliasua. Mutta nimen kysyminen on esillä muutenkin tässä kertomuksessa. 

Paljon oli ehtinyt tapahtua matkan varrella, mutta nyt Jaakob valmistautui uudelleen kohtaamaan veljensä Eesaun. Kerrotaan, miten runsasta omaisuutta kartuttanut Jaakob oli varannut runsaan siivun veljellensä lahjaksi. Mutta matkanteko keskeytyy, kun tyhjästä ilmestyy tuntematon mies, jonka kanssa Jaakob painii aamunsarastukseen saakka. Tarkemmin ei kerrota, kumpi yöllisen nujakan oikein aloitti. Vaimot, orjattaret ja kaikki yksitoista poikaa katselivat tätä näytelmää vastarannalta. Kun tuntematon mies oli painimatsissa alakynnessä, potkaisi tämä Jaakobia nivusiin, niin että sen seurauksena tämä myöhemmin ontui. Auts! Mutta tämäkään ei auta, vaan mies anelee Jaakobia jo päästämään hänet yön jo vaihtuessa aamuksi. Kuulostaako tutulta?

 Virsi 631:4 

Mua auta, Herra, mä toivon vaan, 

vaikkei ois toivoa ollenkaan. 

En päästä sua, ennen kuin mua

käyt siunaamaan.

 Näin laulettiin päivän virren neljännessä säkeistössä. Ensin Jaakob huijasi isäänsä ja veljeään saadakseen siunauksen, nyt hän vaatii siunausta voimakeinoin. Mies kysyy Jaakobin nimeä, mutta antaa hänelle uuden nimen Israel , joka tarkoittaa Jumalan kamppailua. ”Silloin mies sanoi: ”Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.” Vasta silloin Jaakob ymmärsi painineensa itse Jumalan kanssa. (‘sara’=kamppailu, ‘el’=jumala.) Tekstissä ei suoraan kerrota miehen olemusta, mutta itse Jumalan kanssa kamppailu tulee esiin juuri tässä nimileikissä. 

Mielestäni Jaakobin keinot ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Nykypäivän lukijan voi olla vaikeaa ymmärtää Vanhan testamentin juutalaista kulttuuria. Se joka käy läpi kamppailun ja voittaa, on ansainnut siunauksen. Kautta väkivaltaa ja kyseenalaisia voimakeinoja käyttävän Vanhan testamentin, käydään läpi Israelin heimon historiaa, ja sen olemassaolon oikeutusta kamppailun ja taistelun kautta. Tämän tapahtuman seurauksena paikan nimeksi annettiin Penuel, joka merkitsee kirjaimellisesti käänettynä Jumalan kasvoja. Jaakob sanoikin: ”Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa”. Ainakin tässä yhteydessä nimen kertominen tarkoittaa jotakin enemmän, kuin kohteliasta esittäytymistä. 

Jumala ei voinut paljastaa Jaakobille nimeään, vaikka oli kohdannut tämän kasvoista kasvoihin, ja jopa paininut hänen kanssaan. Jaakob oli siis kohdannut Jumalan hyvin konkreettisella, fyysisellä ja suorastaan päällekäyvällä tavalla. Ehkä nimen tunteminen tarkoittaa jonkun olemuksen tai luonteen täydellistä tuntemista. Näin ei voinut kaikesta huolimatta olla Jumalan kanssa. Jumala on lähellä, mutta aina jollakin tavalla salattu. 

Alussa jo totesin, että käsitteenä ”Jaakobin paini” on siirtynyt arkikieleemme. Minkä kaiken kanssa me joudumme tässä elämässä kamppailemaan? Toisten ihmisten kanssa? Jumalan kanssa? Oman itsensä ja sisäisen omatuntonsa kanssa? Miksi Jaakobin täytyi painia? Ehkä hänen täytyi kestää tämä kohtaaminen, pystyäkseen kohtaamaan veljensä Eesaun. Jumalan kohtaaminen jättää ihmiseen jäljen. Se voi paljastaa meidän oman haavoittuvaisuutemme. 

(Kertomus päättyy vielä viimeisen jakeen huomautukseen, joka on jätetty lukukappaleen ulkopuolelle. Siinä kerrotaan, että tämän tapauksen vuoksi israelilaiset eivät tänäkään päivänä syö nivustaipeen päällä olevaa reisijännettä, koska se on juuri se kohta, johon mies oli Jaakobia iskenyt.) Jaakob selviytyi painista voittajana, ontuen, mutta siunaus matkassaan. Näin on myös meidän laitamme. Elämässä tulee väistämättä kolhuja, satutamme itseämme ja toisiamme. Kamppailemme itseämme vastaan ja Jumalaa vastaan. Usein myös olemme Jumalaa kohtaan vaativia niin kuin Jaakob, mutta emme aina oikein tiedä kumpi on niskan päällä. Mutta selviämme voittajana kun meillä on siunaus matkassamme.