Jumalan määrittelemisen vaikeudesta - hartauskirjoitus Uusi Rovaniemi-lehdessä 31.7.2019

Tätä kirjoittaessani olen vielä vetämässä rippileiriä, viikkoa, jonka aikana pitäisi osata puhua ja opettaa jotakin tärkeää elämästä, kristinuskosta ja Jumalasta.

Kulttuuri, kasvatus ja oma elämänhistoriamme muokkaavat käsitystämme ja kokemustamme Jumalasta. Kristinusko opettaa persoonallisesta Jumalasta, joka on enemmän kuin jokin selittämätön energia tai henki. Vaikka Jumala on syvimmältä olemukseltaan salattu, ja meidän määrittelykykymme ulkopuolella, mielikuvat ja kielikuvat istuvat tiukassa.

Kuin huomaamatta, käytämme Jumalasta nimitystä Herra, Isä tai Kuningas. Jumalaan liitetään paljon perinteisesti maskuliiniseksi ymmärrettyjä ominaisuuksia ja ilmaisuja. Ne ovat niin vakiintuneita, että näitä nimityksiä tulee käytettyä itsekin, tottumuksesta, sen syvällisemmin merkityksiä miettimättä.

Anni Tsokkisen artikkeli Taivaan isän kuuliainen tytär kirjassa Taantuvan tasa-arvon kirkko oli kuitenkin silmiä avaava. Mitä jos perinteisten ilmaisujen sijaan ajattelisimme Jumalaa äitinä, ystävänä tai matkakumppanina? Näkökulman vaihtaminen voisi tuoda Jumalan lähemmäksi maailmaa ja luomakuntaa, taivaalle haikailun sijaan ihmisten keskelle.  

Artikkelin lukemisen jälkeen myös virsi 916 alkoi puhutella uudella tavalla. Siinä Jumalaa kuvataan sanoilla Ääretön, Laupias, Täydellinen ja Kolminaisuus. Palavassa pensaassa ilmestynyt Jumala vastasi Moosekselle, joka kysyi hänen nimeään; Minä olen se joka olen.

Oi Laupias, niin lempein silmin seuraat,

 sinua kohti kun on kaipuumme.

 Tieteen ja taiteen kielin, haaveissamme

 tahdomme pyhään yltää syvälle.

(Virsi 916:2)