Saarna 2.adventtisunnuntaina Korkalovaaran kappelissa 9.12.2018

Luuk. 21: 25-33 (34-36)

Jeesus sanoi:
    ”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
    Hän esitti heille myös vertauksen:
    ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
    (”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.”)

Adventtipaaston aikana me odotamme Kristuksen saapumista maan päälle. Tänään saimme sytyttää yhdessä jo toisen adventtikynttilän. Kynttilöiden syttyessä, viikko viikolta, teemme matkaa kohti joulua. Paaston aika on odotuksen aikaa. Lisäksi se on matka itseensä ja matka lähemmäs Jumalaa. Ensimmäisenä adventtina kohtasimme nöyrän ja lempeän Jeesuksen, joka ratsasti Jerusalemiin kansan keskelle, ei kuninkaallisella ratsulla ja kultaisilla vaunuilla, vaan nuorella aasin varsalla. Pyhäpäivän otsikkona olikin: ”kuninkaasi tulee nöyränä”. Tänä sunnuntaina olemme toisenlaisissa tunnelmissa. Nyt pyhän otsikko kuuluu: ”kuninkaasi tulee kunniassa”.

Päivän teksteissä on läsnä aikojen lopulla saapuva Jeesus, maailman kuningas. Evankeliumi kertoo tilanteesta, jossa juutalaiset odottavat Jumalan valtakuntaa saapuvaksi pian. Aluksi päivän saarnateksti voi hämmentää. Juurihan vietimme tuomiosunnuntaita, ja nyt ollaan jälleen maailmanlopun tunnelmissa. Adventtiajan evankeliumitekstejä yhdistää kuvaus odotuksesta. Jeesuksen toinen saapuminen maan päälle kunnian kuninkaana muodostaa vastaparin joulun lapselle, joka syntyi köyhiin oloihin, eläinten talliin.

Luukkaan evankeliumin katkelma on osa laajempaa opetusta, jossa Jeesus puhuu lopun ajoista. Aikaisemmin evankeliumissa Jeesus on puhunut myös Jerusalemin temppelin hävittämisestä. Luukas on käyttänyt lähteenään Markuksen evankeliumia, mutta tekstissä korostuvat Luukkaan omat teologiset painotukset. Jeesuksen ennustukset lopun ajoista eivät olleet opetuslapsille, evankeliumin kirjoittajille tai varhaisille kirkkoisillekään helppoja tulkita. Sekä Markus että Luukas puhuvat sukupolvesta joka ei katoa, mutta Luukas on jättänyt pois Markuksen jatkon: ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, ei edes enkelit taivaassa eikä edes poika, ei kukaan muu kuin Isä”. Luukas on kokenut ongelmalliseksi Jeesuksen tietämättömyyden viimeisestä päivästä suhteessa hänen Jumalalliseen luontoonsa.

On esitetty tulkintoja, jonka mukaan Jeesus tiesi päivän, mutta ei kertonut sitä, tai että Jeesus tiesi päivän, mutta vasta ylösnousemuksensa jälkeen. On haluttu tehdä ero Jeesuksen inhimillisen ja Jumalallisen luonnon välillä. On esitetty myös erilaisia tulkintoja siitä, miten laajasti käsite ”sukupolvi” tulisi tässä yhteydessä ymmärtää, se on ymmärretty joskus laajemmin tarkoittamaan seurakuntaa tai kirkkoa yleisesti.

Luukas kuitenkin lienee tarkoittanut kirjaimellisesti oman aikansa sukupolvea. Varhaiset kristityt odottivat Kristuksen pikaista paluuta maan päälle. Samoin monet myöhemmät sukupolvet ovat odottaneet, ja lopun ajan merkkejä on tulkittu milloin mistäkin. Kuinka moni meistäkin lienee joskus katsellut maailmaa ja huokaissut itseksensä, lopun ajan merkkejä…

Luukas kokee oman aikansa konkreettisen ahdingon, ja saarnatekstin jälkeen seuraa vielä kehotuksia valppaaseen ja moraalisesti hyvään elämään, niin että emme turruttaisi itseämme odottaessamme Kristuksen paluuta. Vastapainoksi ahdingolle Luukas nostaa kuitenkin esiin vapautuksen ja armahduksen. ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Sama ajatus kuului myös päivän virressä: Oi saavu jo, Immanuel, ja katko kahleet orjuuden… nyt riemuitkaa! Immanuel jo kaikki kansat pelastaa. Luukas haluaa viestiä, että kristityt voivat odottaa Kristuksen paluuta luottavaisin mielin tietämättömyydestä huolimatta. Myös Luukaan evankeliumin alussa Sakariaan kiitosvirressä, on ennustus Jeesuksen tulosta maan päälle. ”Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.”

Vaikka Luukas aikalaisineen koki ongelmalliseksi Jeesuksen tietämättömyyden viimeisestä päivästä, uudemmassa teologisessa ajattelussa tämä on nähty esimerkkinä siitä, miten Jeesus jakoi meidän ihmisyytemme tullessaan maan päälle.

Emme voi laskea tai ennustaa, milloin Jumalan lopullinen valtakunta tulee. Jeesus kuitenkin opettaa, että Jumalan valtakunta on jo keskellämme. Voimme vain kaiken kiireen ja touhun keskellä yrittää olla sydämessämme valmiita. Silloin voimme nähdä paremmin, kuinka meillä voisi olla valtakunta jo tässä.​ Taivasten valtakunta tässä ajassa tulee todeksi siinä, että Kristus itse valvoo ja tekee työtä meissä.