Oikea ja väärä Raamatun tulkinta vai jotakin siltä väliltä?
Valitsin Sana ja elämä-pastoraalikurssin kirjallisuusaineistoksi kaksi kirjaa, jotka eivät edusta aivan uusinta tutkimusta, mutta joiden kautta halusin palata "eksegeettisille juurilleni". Toinen on Matti Myllykosken kirjoittama "Jeesuksen viimeiset päivät", ja toinen Martti Nissisen ja Liisa Tuovisen toimittama "Synti vai siunaus - homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta", joka on kokoelma eri kirjoittajien artikkeleita. Myllykosken kirja on sellainen, joka minulla on jo vuosia ollut aikeissa lukea, mutta en ole saanut aikaiseksi, ja nyt siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus. Toista kirjaa olen silmäillyt aiemminkin.
Matti ja Martti ovat tuttuja ja erityisen innostavia opettajia teologian opintojen ensimmäisiltä vuosilta, jolloin vielä kuvittelin olevani tuleva eksegeetti. Toisin kävi, tein graduni käytännöllisen teologian osastolle, mutta nyt Sana ja elämä-kurssin myötä päätin herätellä uinuvaa eksegeettiäni, ja etsiä vanhan kipinän alkusytykettä. Nämä kirjat käsittelevät hyvin erilaisia teemoja, mutta yhteistä niissä on mielestäni se, että ne uskaltavat kyseenalaistaa "perinteistä" Raamatun tulkintaa.
Kirjassaan Matti Myllykoski tutkii Jeesuksen viimeisien päivien tapahtumia historiallisesta näkökulmasta, vertaillen rinnakkain evankeliumeja ja merkintöjä Raamatun ulkopuolisilta historioitsijoilta. Hän esittää kysymyksen mm. Jeesuksen hautaamisesta, ja siitä, oliko historiallisesti todennäköisempää, että Jeesus haudattiin joukkohautaan yksityisen haudan sijaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijana teologian opintoni sattuivat tulemaan puheeksi junassa kahden tuntemattoman rouvan kanssa. Muistan kertoneeni innostuksesta kreikan kieleen ja innostavasta opettajasta. Ainakin toiselle Myllykoski olikin tuttu hahmo, ja kauhisteli hänen kirjassaan esittämiä hypoteesia Jeesuksen hautaamistavasta. Nolottaa myöntää että jo siitä lähtien kirja jäi mielen päälle mutta en saanut sitä aikaisemmin luettua vaikka se ei ulkoisen olemuksensa puolesta raskas opus olekaan.
Nissisen ja Tuovisen toimittamassa kirjassa taas pohditaan kirkon suhdetta samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, aikana, jolloin uusi laki rekisteröidystä parisuhteesta oli saatu voimaan. Kirkko ja avioliittokäsitys tuntuvat kulkevan vahvasti käsi kädessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista heräsi uudelleen avioliittolain myötä ja jatkuu edelleen jatkuu kirkon piirissä. Se myös tuntuu saavan joka päivä uusia piirteitä. Eilen monet kollegat odottivat henkeään pidätellen miten Kai Sadinmaan käy Helsingin Tuomiokapitulin käsittelyssä ja minkälaisilla argumenteilla kapituli perustelee kantansa. Tuloksena oli "vakava moite", jonka merkitystä sanktiona silti lakioppineetkaan eivät ymmärtäneet. Kyseessä oli ilmeisesti aivan uusi käsite.
Nissisen/Tuovisen kirjassa keskityin erityisesti muutamaan artikkeliin, jotka käsittelivät kysymystä eniten Raamatun näkökulmasta. Mm. Martti Nissinen pohtii artikkelissaan toiseutta Raamatun maailmassa, Kari Latvus homoseksuaalisuutta Raamatullisena ja luomisteologisena kysymyksenä, ja Raimo Harjulan ja Sarkari Häkkisen artikkeli siunaamisen teologiaa Raamatun valossa. Tämän päivän kirkopoliittisessa keskustelussa on peräänkuulutettu Raamatullisia argumentteja avioliittokeskusteluun, ja niitä toki onkin löydettävissä. Avioliittokeskustelussa nousevat jälleen esiin kysymykset erityisesti luomisesta ja siunauksesta. Erityisesti siunaamisen käsite on mielenkiintoinen, koska sitä käsiteltiin hieman erilaisissa yhteyksissä jo Sana ja elämä-kussin ensimmäisellä lähijaksolla. Siunaus on luonteeltaan pysyvää, ja jotakin sellaista mitä ei voi ottaa pois kun sen kerran saa (jopa vilpillisesti kuten Jaakob).
Molemmat kirjat tarkastelevat eri näkökulmista kysymystä siitä, mikä on kristinuskon ydin, mikä taas on kehällistä. Pidin siitä, miten kirjoittajat pystyivät avaamaan kohuakin herättäneitä ajatuksia kiihkottomasti. Kirjat valaisevat myös sitä, miten Raamattua voi tarkastella historiallisena lähteenä. Mikä tekstissä on alkuperäistä, mikä myöhempää lisäystä, mikä sellaista, joka on tarkoitettu tietylle kansanjoukolle tietyssä tilanteessa? Jo tuossa kohtaamisessa junassa halusin puolustaa teologiaa tieteellisenä tutkimusalana, ja olen alusta asti ollut sitä mieltä että historialliskriittinen tulkinta ja jopa pyhien asioiden kyseenalaistaminen on vain tervettä papin identiteetin kasvulle. Ajattelipa kirjojen väitteistä mitä tahansa, Raamatun kertomusten asettamista historian suurennuslasin alle ei pitäisi ajatella uhkana vaan mahdollisuutena.
Matti ja Martti ovat tuttuja ja erityisen innostavia opettajia teologian opintojen ensimmäisiltä vuosilta, jolloin vielä kuvittelin olevani tuleva eksegeetti. Toisin kävi, tein graduni käytännöllisen teologian osastolle, mutta nyt Sana ja elämä-kurssin myötä päätin herätellä uinuvaa eksegeettiäni, ja etsiä vanhan kipinän alkusytykettä. Nämä kirjat käsittelevät hyvin erilaisia teemoja, mutta yhteistä niissä on mielestäni se, että ne uskaltavat kyseenalaistaa "perinteistä" Raamatun tulkintaa.
Kirjassaan Matti Myllykoski tutkii Jeesuksen viimeisien päivien tapahtumia historiallisesta näkökulmasta, vertaillen rinnakkain evankeliumeja ja merkintöjä Raamatun ulkopuolisilta historioitsijoilta. Hän esittää kysymyksen mm. Jeesuksen hautaamisesta, ja siitä, oliko historiallisesti todennäköisempää, että Jeesus haudattiin joukkohautaan yksityisen haudan sijaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijana teologian opintoni sattuivat tulemaan puheeksi junassa kahden tuntemattoman rouvan kanssa. Muistan kertoneeni innostuksesta kreikan kieleen ja innostavasta opettajasta. Ainakin toiselle Myllykoski olikin tuttu hahmo, ja kauhisteli hänen kirjassaan esittämiä hypoteesia Jeesuksen hautaamistavasta. Nolottaa myöntää että jo siitä lähtien kirja jäi mielen päälle mutta en saanut sitä aikaisemmin luettua vaikka se ei ulkoisen olemuksensa puolesta raskas opus olekaan.
Nissisen ja Tuovisen toimittamassa kirjassa taas pohditaan kirkon suhdetta samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, aikana, jolloin uusi laki rekisteröidystä parisuhteesta oli saatu voimaan. Kirkko ja avioliittokäsitys tuntuvat kulkevan vahvasti käsi kädessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista heräsi uudelleen avioliittolain myötä ja jatkuu edelleen jatkuu kirkon piirissä. Se myös tuntuu saavan joka päivä uusia piirteitä. Eilen monet kollegat odottivat henkeään pidätellen miten Kai Sadinmaan käy Helsingin Tuomiokapitulin käsittelyssä ja minkälaisilla argumenteilla kapituli perustelee kantansa. Tuloksena oli "vakava moite", jonka merkitystä sanktiona silti lakioppineetkaan eivät ymmärtäneet. Kyseessä oli ilmeisesti aivan uusi käsite.
Nissisen/Tuovisen kirjassa keskityin erityisesti muutamaan artikkeliin, jotka käsittelivät kysymystä eniten Raamatun näkökulmasta. Mm. Martti Nissinen pohtii artikkelissaan toiseutta Raamatun maailmassa, Kari Latvus homoseksuaalisuutta Raamatullisena ja luomisteologisena kysymyksenä, ja Raimo Harjulan ja Sarkari Häkkisen artikkeli siunaamisen teologiaa Raamatun valossa. Tämän päivän kirkopoliittisessa keskustelussa on peräänkuulutettu Raamatullisia argumentteja avioliittokeskusteluun, ja niitä toki onkin löydettävissä. Avioliittokeskustelussa nousevat jälleen esiin kysymykset erityisesti luomisesta ja siunauksesta. Erityisesti siunaamisen käsite on mielenkiintoinen, koska sitä käsiteltiin hieman erilaisissa yhteyksissä jo Sana ja elämä-kussin ensimmäisellä lähijaksolla. Siunaus on luonteeltaan pysyvää, ja jotakin sellaista mitä ei voi ottaa pois kun sen kerran saa (jopa vilpillisesti kuten Jaakob).
Molemmat kirjat tarkastelevat eri näkökulmista kysymystä siitä, mikä on kristinuskon ydin, mikä taas on kehällistä. Pidin siitä, miten kirjoittajat pystyivät avaamaan kohuakin herättäneitä ajatuksia kiihkottomasti. Kirjat valaisevat myös sitä, miten Raamattua voi tarkastella historiallisena lähteenä. Mikä tekstissä on alkuperäistä, mikä myöhempää lisäystä, mikä sellaista, joka on tarkoitettu tietylle kansanjoukolle tietyssä tilanteessa? Jo tuossa kohtaamisessa junassa halusin puolustaa teologiaa tieteellisenä tutkimusalana, ja olen alusta asti ollut sitä mieltä että historialliskriittinen tulkinta ja jopa pyhien asioiden kyseenalaistaminen on vain tervettä papin identiteetin kasvulle. Ajattelipa kirjojen väitteistä mitä tahansa, Raamatun kertomusten asettamista historian suurennuslasin alle ei pitäisi ajatella uhkana vaan mahdollisuutena.
Kommentit
Lähetä kommentti