Ystävyydestä, matkakumppanuudesta ja jakamisesta

                  

Viime sunnuntaina saarnasin leipäsunnuntain evankeliumista, tutusta ruokkimisihmeestä: Pinen pojan eväistä, viidestä leivästä ja kahdesta kalasta, jotka riittivät ravitsemaan tuhansia ihmisiä, ja vielä tähteeksi jääneet palaset kerättiin, koska Jeesus ei halunnut murusenkaan menevän hukkaan. Mitä varten? Mihin nuo palaset käytettiin myöhemmin? Ruokittiinko vielä lisää nälkäisiä? Tätä taustaa vasten on pysäyttävää muistaa, että nykypäivänä kauppojen, ravintoloiden ja yksityisten talouksien ruokahävikki on tuhansia kiloja vuodessa. Samaan aikaan nälkäisten joukko kasvaa. 

Kuluneen viikon olen viettänyt kristillisen kasvatuksen pastoraalikurssin merkeissä. Olemme palanneet leipäsunnuntain teemoihin aamuhartauksissa ja iltarukoushetkissä. Leipäsunnuntain tekstin äärellä voimme kysyä, mikä meitä todella ravitsee? Pitkien päivien aikana tulemme ravituiksi mieleltämme ja sielultamme kun olemme jakaneet ajatuksia, rukoilleet ja laulaneet yhdessä mutta myös ruokailleet yhdessä. Ruokkimisihmeessä Jeesus jakoi leivät ja kalat, ja kaikki saivat riittävästi. Miten tärkeää onkaan juuri jakaminen. Jo muinaisista ajoista lähtien ennen take away-lounaita, autokaistoja ja mikroaterioita on ollut suuri merkitys sillä, kenen kanssa aterioidaan. Tutun psalmin 23 loppujakeissakin sanotaan: "Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen". 

Myös kasvatus on jakamista. Kirkon työssä olemme tukemassa ihmisen kokonaisvaltaista kasvua, ja myös seurakunta voi kasvaa yhdessä. En tiedä onko loppujen lopuksi kovinkaan suurta merkitystä sillä, kuka kasvattaa ja ketä. Kasvamme yhdessä. Yhtenä iltana vierailin kummitätini luona, koska satuin kurssini puolesta olemaan lähiseudulla. Nauroimme ajatukselle siitä, miten nyt on toteutunut hänen kummin tehtävänsä kristillisenä kasvattajana, että kumpi nyt sitten kasvattaa ja ketä kasvattaa. Kuitenkin kylässä ollessani tulin ravituksi hyvällä ruoalla ja juomalla. Ja yhdessä jaetun illallisen aikana tulimme keskustelleeksi myös syvällisistä elämää ja kuolemaakin koskettavista kysymyksistä. 

2.Säkeistö virrestä 510:

Sinä, Jeesus, Mestari hiljainen,
et vaatimuksiin vie.
Tulet vastaan seuraasi pyytäen
ja itse olet tie.
Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan
saa turvaksi matkalle.
Otan yhden askelen kerrallaan
ja pääsen perille.

Yhtenä päivänä harjoittelimme peripateettista menetelmää, joka on lähtöisin Aristoteleen filosofiasta. Keskustelimme siis asioista kävellen, ja pohdimme liikkeen vaikutusta mieleen ja ajatuksiin. Filosofisen ajatuksen mukaan mielikään ei pysty liikkumaan jos keho on paikoillaan. Tarvitsemme ravintoa myös polttoaineeksi, jotta jaksamme pysyä liikkeessä. 

Myös evankeliumi on liikkeessä. Jeesuskin vietti tunnetusti kiertelevää elämää, eikä jäänyt koskaan paikalleen. Emme voi koskaan täysin varustautua elämää varten. Ei ole helppoa löytää luottamusta siihen että pärjäämme tavalla tai toisella. Jeesus lähetti opetuslapsensa matkaan ilman leipää, laukkua tai sauvaa. He kiersivät ovelta ovelle pyytäen ruokaa ja yösijaa. Ja Jumala piti heistä huolen. Emme voi kantaa tarpeeksi leipää eväänä elämän matkalla. Silti meidän täytyy lähteä matkaan rohkeasti, ja heittäytyä sen varaan että Jumala ravitsee meitä. Jeesus kulkee meidän kanssamme. 

Partiotyöpajan satoa: Ystävyyden ikoni