Elämän leipä

Rakastan uunituoreen leivän huumaavaa tuoksua. 

Samaan aikaan kun kaupan paistopisteet pullistelevat croissanttia ja kierrepatonkia, leipäjonot kasvavat kasvamistaan ja mutkittelevat suorastaan silmänkantamattomiin pitkin katuja. 

Ihmiset ovat nälkäisiä. 

Leipäjonossa voisi nähdä niitä, jotka ovat yhteiskunnasta syrjäytyneitä, niitä jotka eivät ole osanneet hoitaa omia asioitaan, tai sitten voisi nähdä vain ihmisiä. Suomen pisimmästä leipäjonosta, Helsingin Myllypurosta on kerätty tarinoita, joita Irja Askola ja Tarja Halonen lukevat ääneen esityksessä. 

Moni käy leipäjonossa, koska ei ole vuokran jälkeen varaa muihin menoihin. Työkyvytön yksinhuoltaja käy leipäjonossa, jotta lapsilla olisi varaa harrastuksiin. Joku kertoo, että yrittää vähentää itse leipäjonossa käymistä jotta olisi aikaa auttaa muita vapaaehtoistyöllä. 

Joku korkeampaan elintasoon tottunut on riskisijoituksissa hävinnyt kaikki rahansa. Leipäjonossa ei kuitenkaan kysytä, miksi olet tullut. 

”Jeesus sanoo: minä olen elämän leipä.” Katekismuksessa opetetaan ehtoollisen sakramentista: 

”Alttari on Jumalan läsnäolon paikka, jonka ääreen kristillinen seurakunta kokoontuu rukoilemaan 

ja kiittämään Jumalaa, kuulemaan hänen sanaansa ja vastaanottamaan ehtoollisen sakramentin. 

Yhteisestä jumalanpalveluksesta saamme voimaa elämäämme ja toimintaamme.” 

Tulevan sunnuntaina kuulemme tutun ruokkimisihmeen: viisi leipää ja kaksi kalaa. 

Pienen pojan eväistä riitti jaettavaksi suurelle väkijoukolle. 

Jeesus ei valikoinut, vaan ruokaa riitti kaikille.

Luterilaisen kirkon piispainkokous teki esityksen siitä, että ehtoollispöytä on kaikille avoin. 

Myöskään siellä emme erottele, vaan sanomme: ”tulkaa, sillä kaikki on valmista”. 

(Hartauskirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi-lehdessä 2.3.2016 ja Rovaniemen seurakunnan nettisivuilla)