Saarna arki-illan ehtoollisessa Rovaniemen kirkossa 11.11.2015

Matt. 17: 24-27

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Tämän viikon evankeliumissa Pietarilta ja Jeesukselta tullaan keräämään temppeliveroa. Veroasiat ovat olleet esillä myös viime aikoina uutisissa kun vuoden 2014 verotiedot julkistettiin. Halutessamme voimme nyt tarkistaa ketkä ovat kantaneet veronsa yhteiseksi hyväksi. Kysymyksessä oleva temppelivero kerättiin vuosittain kaikilta täysi-ikäisiltä miehiltä ja se oli suuruudeltaan noin kahden päivän palkka. Tulot käytettiin Jerusalemin temppelin ylläpitämiseen.

Joku facebookkia käyttävä saattaa olla törmännyt siellä leviäviin kuha vitseihin. Melkoinen kalajuttu on kyseessä tässäkin evankeliumitekstissä. Tuskin tämä suhteellisen arkipäiväinen tapahtuma olisi jäänyt mieleen ilman tällaista pientä ihmekertomusta.

Kun Jeesus toteaa, että lapset ovat siis vapaat, hän viittaa verotuskäytäntöön jossa kuningas kerää veron alaisiltaan mutta ei omalta perheeltään. Koska temppeli on Herran temppeli, ovat Jeesus ja opetuslapset osa taivaallisen kuninkaan perhettä. Siksi he olisivat periaatteessa vapaat verosta. Jeesus toteaa kuitenkin, ettei veronkerääjiä kannata turhaan suututtaa.

Jeesus muistuttaa, että niin kauan kuin maailma on olemassa, olemme osa yhteiskuntaa ja noudatamme yhteiskunnassa vallitsevia lakeja. Nykykuulijan näkökulma on varmasti erilainen, luterilainen kirkko on muodostunut vahvasti osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja identiteettiä. Sen sijaan ensimmäisten kristittyjen parissa vallitsi enemmän eskatologinen eli lopun aikoja korostava maailmankuva.

Evankeliumissa on siis myös yllättäen hyvin vahva kristologinen viesti. Toisaalta Jeesuksen verojen maksaminen on jälleen osoitus hänen inhimillisestä luonteestaan, huumorintajustaan, sekä siitä, että Jeesus ei todellakaan ollut mikään maallinen ruhtinas. Hän eli opetuslapsineen pitkälti kädestä suuhun, kierrellen talosta taloon eikä rahaa liioin ollut. Siksi tarvittiin pieni ihmeteko veromaksua varten.

Käsitteenä taivaskaipuu lienee monelle tuttu ja on varmasti lohdullista tietää että todellinen kotimaamme on taivaassa, erityisesti silloin kun joudumme luopumaan jostakin rakkaastamme. Mutta tälläkin kertomuksella meitä muistutetaan siitä, että Jumalan huolenpito ja hyvät teot ovat läsnä myös tässä todellisuudessa ja meidän tulee sitä iloa jakaa. Emme voi erottaa toisistaan uskoa ja tekoja, julistusta ja lähimmäisten auttamista, evankeliumia ja elämää.. Kahden valtakunnan kansalaisuus on myös sitä, että elämme Jumalan valtakuntaa todeksi omassa elämässämme jo tänään ja muistaisimme Jeesuksen sanat: ”totisesti, Jumalan valtakunta on jo keskellänne”.

Tai niin kuin kirkkovene asian ilmaisi...