Saarna Rovaniemen kirkossa 14.7.2019

5.Sunnuntai Helluntaista

Luuk. 6: 36-42

Jeesus sanoi:
    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
    Hän puhui heille vielä vertauksin:
    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Saarnan alussa luin kertomuksen "ansaittu armo", kirjasta "Kerron sinulle tarinan". 

Nivalassa vietettiin viime viikolla Herättäjä-juhlia, joiden teemana oli: ”Armossa avarassa”.  Kotimaa lehdessä yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala kiteytti ydinviestin seuraavasti: ”Kristuksen ja syntisen väliin ei pidä päästää eikä asettaa ketään. – Ei moraalia, ei tekoja, ei vaatimuksia, ei edes Raamattua, eikä oikeastaan edes itse kirkkoa. Siksi herännäisyydessä on kirkkoa kritisoitu, jos on koettu, että huomio kiinnittyy epäoleelliseen tai ihmisille aletaan asettaa vaatimuksia.” 

Rippikoulussa olen oppinut ja opettanut, että armoon Ansiotonta Rakkautta Meidän Osaksemme. Rakkautta, joka ei aseta vaatimuksia. Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu tuomitsemisesta, syylliseksi julistamisesta, vapautuksesta ja armahtamisesta. Meitä kehotetaan armahtamaan, niin kuin Taivaallinen isäkin armahtaa. Tämän sunnuntain otsikko, ”Armahtakaa!” on painettu kirkkokäsikirjaan huutomerkillä. Se viestii siitä, että kristityn tehtävä armahtaa ei ole vain ystävällinen suositus tai kaino kehotus, vaan suora ja selkeäsanainen käsky. 

Oikeusjärjestelmän ja maallisten tuomioistuimien tarkoituksena on turvata tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen kansalaisten keskuudessa. Armahtaminen tunnetaan myös maallisissa tuomioistuimissa. Se on lakiin perustuva hallintomenettely, jossa esimerkiksi presidentti, hallitsija tai muu hallintoelin voi käyttää armahdusoikeutta. Esimerkiksi presidentti voi vapauttaa elinkautisvangin n. 15-vuoden tuomion istumisen jälkeen.  

Mutta maallisen lain sijaan Jeesus puhuu meidän hengellisestä elämästämme. Tässä mielessä Jumala ei ole oikeudenmukainen. Jeesus käyttää torikauppiaille tuttuja vertauskuvia. Mitä suurempi synti, sen suuremmalla kukkurallisella mitalla armoa. Jeesus opettaa, että Jumala ei ole koston, vaan armahduksen Jumala. Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Älkää tuomitko, älkää julistako ketään syylliseksi, päästäkää vapaaksi, antakaa… näin opettaa Jeesus. Armahtaminen tarkoittaa juuri vapautumista, ilman pelkoa rangaistuksesta, vaikka sen olisi ansainnut. 

 Päivän evankeliumi on osa Jeesuksen ns. kenttäsaarnaa. Hän oli laskeutunut alas vuorelta yhdessä opetuslastensa kanssa, ja asettunut tasaiselle paikalle. Sinne oli kokoontunut kansaa eri puolilta kuulemaan hänen opetustaan. Kenttäsaarna sisältää Matteuksen vuorisaarnan tapaan keskeistä opetusta siitä, miten meidän ihmisten tulisi elää keskenämme. Jeesus julistaa autuaaksi köyhät ja nälkäiset, varoittaa rikkauden epäjumalasta, ja kehottaa meitä rakastamaan myös vihamiehiämme. Näiden jälkeen seuraa tämä Jeesuksen opetus tuomitsemisesta. Jeesuksen opetus on edelleen puhuttelevan ajankohtainen aikana, jolloin kilpailu on kovaa ja sorrumme usein liian hätäisiin tuomioihin lähimmäisen kohdatessamme.  

Armo on vahva sana. Se kätkee sisäänsä paljon suuremman merkityksen kuin vaikkapa suvaitsevaisuus. Minkälainen yhteisö on armon yhteisö? Onko meidän kirkkomme tai seurakuntamme sellainen? Olemmeko yhteisönä avara vai ulossulkeva, luommeko liikaa normeja ja asetammeko vaatimuksia? Kirkollisessa kielessä ja puheissa armo kyllä esiintyy usein, mutta näkyykö se myös teoissa? Osaammeko todella osoittaa rakkautta lähimmäistämme, saati vihamiestämme kohtaan? Jeesus kritisoi usein fariseuksia tekopyhyydestä. He tunsivat kyllä lait ja kirjoitukset jopa muita paremmin, mutta eivät nähneet omissa teoissaan puutteita. Sanoissa ja teoissa on havaittavissa vahva ristiriita. Yhteiskunnallisena instituutiona kirkolla on paljon valtaa, joten meidän tunnettava myös vastuumme. Meillä ei ole oikeutta ottaa omiin nimiimme Jumalan tuomioita, mutta meillä on oikeus ja velvollisuus käyttää armahtamisen valtaa senkin edestä. Säästäväisyyden sijaan armoa on varaa tuhlata ylenpalttisesti.