Saarna Sinetän kappelissa 13.5.2018
Joh. 17: 18-23
Jeesus
rukoili ja sanoi:
”Isä, niin kuin sinä lähetit minut
maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi
heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
Minä en rukoile vain heidän puolestaan,
vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.
Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa
ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma
uskoisi sinun lähettäneen minut.
Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut
minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme
yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja
silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet
rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”
Sunnuntain tekstit puhuvat pyhän
hengen odotuksesta ja rukouksesta. Johanneksen evankeliumin kohta on osa
Jeesuksen jäähyväisrukousta. Jeesus siis myös itse rukoilee Jumalaa ja kutsuu
häntä Isäksi. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus lupasi opetuslapsilleen
voimaksi Pyhän Hengen ja kehotti opetuslapsiaan odottamaan tämän lupauksen
täyttymistä. Tämän sunnuntain latinankielinen nimi ”Exaudi” tarkoittaa ”Kuule
Herra”. Se tarkoittaa sitä, että Herra kuulee meidän rukouksemme. Voimme
ajatella Jeesusta suurena esirukoilijana. Jeesus rukoilee opetuslapsiensa
puolesta, mutta ei ainoastaan heidän puolestaan, vaan kaikkien niiden puolesta,
joiden luokse Jeesus opetuslapsensa lähettää, sekä kaikkien maailman ihmisten
puolesta. Myös me saamme tänään kantaa toisiamme rukouksen voimalla, kun rukoilemme
itsemme ja toistemme puolesta, niin kuin Jeesuskin on rukoillut meidän
puolestamme.
Mutta mitä Jeesus tarkoittaa
rukoillessaan ”… että he kaikki olisivat
yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa”? Rukouksessa
Jeesus ilmaisee, että hän on yhtä Isän kanssa, samaa olemusta kuin Isä ja Henki
jonka hän lupaa opetuslapsilleen vahvistukseksi ja rohkaisuksi. Usein puhutaan
(joko paikallisesti tai maailmanlaajuisesti) ajatellen kirkon ykseydestä tai
yhteydestä. Pyhä Henki luo ihmisten välille yhteyttä. Mielestäni yhteys onkin
oikeastaan parempi ilmaus kuin ykseys.
Tätä kysymystä pohtiessa mieleen
nousee erilaiset konfliktit ja kädenväännöt, niin oman seurakunnan sisällä,
kuin laajemminkin kirkon piirissä. Jeesuksen rukouksen pyyntö on siis edelleen
ajankohtainen. Rukoillessaan, että he kaikki olisivat yhtä, Jeesus ei tarkoita
että meidän kaikkien tulisi olla samanlaisia ihmisiä tai ajatella kaikista
asioista saavuttaakseen yhteyden keskenään. Yhtä oleminen on jotakin muuta,
jotakin suurempaa. Yhteyden saavuttaminen vaatii tietynlaista asennetta,
tahtotilaa ja rukousta. Oman esimerkkinsä mukaan Jeesus halusi viestiä, että
ihmiset voisivat viedä eteenpäin evankeliumia, rakkauden sanomaa, huolenpitoa
ja aitoa välittämistä toisista ihmisistä.
Seurakuntaa verrataan usein myös
perheeseen. On paljon erilaisia perheitä, erilaisia persoonia saman katon alla
ja samassa suvussa. Vaikka välillä perheissä riidellään, niin useimmiten
perheenjäsenet puolustavat toinen toisiaan. Vietämme tänä sunnuntaina myös
äitienpäivää. Monet äidit varmasti kysyvät joskus mielessään, osaanko olla hyvä
äiti? Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti. Useimmiten äidit kuitenkin haluavat lapsilleen
mahdollisimman hyvää, ja rohkaisevat lapsiaan kasvamaan omiksi persoonikseen ja
kokeilemaan omia siipiään, lähettämään heidät myös aikanaan maailmaan, niin
kuin Jeesus lähetti opetuslapsensa maailmaan.
Kaikista erimielisyyksistä
huolimatta on paljon sellaista missä Jeesuksen rukous on jo täyttynyt. Omassa
kirkossa meitä yhdistää mahdollisuus käydä yhdessä ehtoollispöytään. Maailman
kristittyjen kanssa voimme yhtyä apostoliseen uskontunnustukseen, rukoilla Isä
meidän- rukouksen, niin kuin Jeesus on meitä opettanut, tai siunata toinen
toisiamme kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Voimme myös osoittaa toisiamme kohtaan
vieraanvaraisuutta ja rukoilla toinen toistemme puolesta.
Jeesuksen jäähyväisrukouksen
sanoihin sisältyy jälleen lähetyskäskyn ajatus. ”niin kuin sinä lähetit minut
maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät”. Voimme yhdessä miettiä, millä
tavalla voimme yhdessä olla rakentamassa seurakuntaa ja olla osa kirkkoa.
Voimme olla yhdessä rakentamassa seurakuntaa, kukin omalla tärkeällä
paikallaan. Niin kuin lauloimme päivän virressä: Liekkejä on monta, valo on
yksi. Hän yhdistää meidät. Meidän tehtävämme on pitää liekkiä yllä, ei
tukahduttaa toisiamme. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla osa kirkkoa, mutta meitä
kaikkia yhdistää Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti