Saarna Rovaniemen kirkossa 8.4.2018

Luuk. 24: 36-49

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla on kerrattu Raamatun tapahtumia siitä, miten ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen eri tilanteissa. Emmauksen tiellä, Tiberiaanjärven rannalla tai suljettujen ovien takana. Niin kuin päivän virressä laulettiin; ”Läpi lukkojenkin, Herra Jeesus tulla voi, kuolleista Hän noussut on!”.

 

 

Kertomuksia yhdistää se, että ensin Jeesuksen nähneet pelästyvät tai eivät tunnista häntä. Luukas on kuitenkin halunnut korostaa erityisesti sitä, että ylösnoussut Jeesus ei ole vain haamu tai henki, vaan lihaa ja verta. Jeesus oli konkreettisesti läsnä, puhui, pyysi katsomaan ja koskettamaan hänen käsiään ja jalkojaan.
 

 Sitten Jeesus kysyy, onko teillä mitään syötävää? Juuri syöminen tuntuu yhdistävän näitä ylösnousemus kertomuksia. Opetuslapset tunnistivat Jeesuksen aterioidessaan yhdessä hänen kanssaan. Ruoka herättää meissäkin monenlaisia muistoja. Tuttu tuoksu ja maku voivat yhdistyä mielessämme jonnekin todella kauas.
 

Mikä olisikaan parempi todistus hänen todellisesta ruumiillisesta ylösnousemuksestaan kuin yhdessä aterioiminen? Haamut eivät tarvitse syötävää. Johan se haudassa lojuminen sai varmastikin vatsan kurnimaan. Kiirastorstaina Jeesus istui opetuslapsineen pöytään viettääkseen jäähyväisaterian. Silloin samalta vadilta söi hänen kavaltajansa. Mutta nyt hän istui jälleen samassa pöydässä, yhteisellä aterialla, murrettiin leipää, syötiin paistettua kalaa. Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset luulivat joutuneensa lopullisesti eroon opettajastaan, mutta ateriayhteys oli merkki todellisen yhteyden palautumisesta.

 

 

Miehen kanssa aika usein väännetään siitä, pitäisikö syödä yhdessä pöydän ääressä. Varsinkin aamupalan hän söisi mieluummin sängyssä, jos syö ollenkaan, tai lusikoisi pöperön työpöytänsä ääressä. Siinä kohtaa meillä sattuu olemaan pieni kulttuuriero. Minä sen sijaan kattaisin pöydän aamupalallakin salin puolelle ja kutsuisin naapurikin syömään. Myös yleisemmin meidän kulttuurissamme yhdessä aterioiminen on entistä harvinaisempaa. Elämä on kiireistä, lounasta syödään jos muistetaan tai ehditään, sekin nautitaan lennossa take away- annoksena. Sen lisäksi koko ruokakulttuuri on elänyt muutosvaihetta. Olemme yhä tarkempia sen suhteen mitä suuhumme pistämme. Tietysti on myös hyvä asia, että kiinnitämme enemmän huomiota ruoan alkuperään ja valmistusolosuhteisiin, mutta moni asia on enemmän kontrolloitua ja rajoitettua kuin ennen.

 

 

Yhteiseen pöytään kokoontuminen on nykyään varattu enimmäkseen juhlahetkiin, mutta sellaista tarvittaisiin enemmän myös arkisen aherruksen keskellä. Kristinuskon keskeisimpiä ajatuksia on se, että Jeesus on läsnä yhteydessä ja että tämä toteutuu erityisellä tavalla yhdessä aterioidessa. Se toteutuu tänään ehtoollisella, mutta erityisesti tämän messun jälkeen kirkkokahveilla. Vieraanvaraisuus ja jakaminen ovat yhteyttä vahvistavia asioita, jotka tekevät myös Jumalan läsnäoloa ja tahtoa todeksi. Ruokkimisihme viidellä leivällä ja kahdella kalalla osoittaa myös sen, miten moninkertainen ilo on jaettu ilo.

 

 

Yhdessä aterioiminen on myös rauhan ja sovinnon ele. Tutussa paimenpsalmin jakeissakin sanotaan; ”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen”. Jos edessä on suuret ja tärkeät neuvottelut, kokoonnutaan yhteiseen pöytään ratkaisemaan asioita. Myös Jeesus tervehtii opetuslapsiaan sanomalla ”Rauha teille”, ennen kuin pyytää heiltä syötävää. 

 

 

Evankeliumin loppuosa on samalla Luukkaan lähetyskäsky. Opetuslapset saivat toimia ylösnousseen todistajina, olivatpa he aluksi kuinka pelokkaita tai epäuskoisia hyvänsä. Epäileviä Tuomaita ei tuomita. Ehkä juuri siksi, he olivat oikeita henkilöitä kertomaan evankeliumia eteenpäin. Aterioidessaan yhdessä opetuslapset saivat voimaa ja vahvistusta omaa tehtäväänsä varten.