Saarna Gospel-messussa 17.5.2017

Joh. 17: 6-10

6 "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi

7 ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta.

8 Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.

9 "Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.

10 Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.

Tämän päivän evankeliumissa tasapainoillaan maan ja taivaan välillä. Päivän otsikkona on taivaan kansalaisena maailmassa. Koko Johanneksen evankeliumin läpi käydään vuoropuhelua maailman kanssa. Yksi tutuimpia jakeita lienee pienoisevankeliumiksikin kutsuttu Joh.3:16 ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Maailmaa kuvaava kreikan kielen sana ”kosmos” on monisävyinen. Toisaalta Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa. Toisaalta nyt Jeesus erikseen korostaa, että maailman puolesta hän ei rukoile. ”Kosmos” tarkoittaa maallista maailmanjärjestystä, vastakohtaa Jumalan valtakunnan todellisuudelle. Toisaalta täytyy muistaa, että maailma, luomakunta, on myös Jumalan lahjaa. Meille ihmisille on annettu tehtävä viljellä ja varjella ja pitää huolta maailmastamme.

Ensilukemalta evankeliumin sävy tuntui ulossulkevalta. Ketkä ovat nuo, jotka Jumala on antanut? Kuulunko valittuun kansaan? Kansalaisuus ja kaksoiskansalaisuus herättävät tänä päivänä monenlaisia ajatuksia. Kysellään, kenellä on oikeus kansalaisuuteen. Mitkä ovat kansalaisten oikeudet ja toisaalta velvollisuudet? Kansalaisuus, oli se sitten minkä maan hyvänsä, on yleensä hyvin tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Varmasti Jeesuksen seuraaminen, josta seurasi ”taivaan kansalaisuus” oli myös tärkeä osa opetuslasten identiteettiä.

Yksi asia, minkä toivoisin oman sukupolveni oppivan edelliseltä, on usko siihen, että asioihin voi ja pitää vaikuttaa. Elämme aikana, jolloin eteemme maalataan uhkakuvia, ja tuntuu että varsinkin nuoret ihmiset alistuvat niihin voimattomina ja hampaattomina. Varaudumme ja varustaudumme, meille esitetään toimenpiteitä ja päätöksiä, joita pidetään ”välttämättöminä”. Puhutaan ekokatastrofista ja ilmastonmuutoksesta, aseellisista konflikteista jotka voisivat jopa kärjistyä kolmanteen maailmansotaan, Suomessa päättäjät ovat huolissaan alenevasta syntyvyydestä, kun nuoret aikuiset eivät halua tuottaa jälkeläisiä maailmaan joka kulkee vääjäämättä kohti tuhoa. Nämä kaikki asiat täytyy toki ottaa vakavasti, mutta uskommeko liian helposti sen, että ei ole vaihtoehtoa? Masennus ja yleinen pahoinvointi lisääntyvät vaihtoehdottomuuden kulttuurissa, jossa heikommat jäävät jalkoihin, kun jokainen yrittää vain taistella omasta henkiinjäämisestään. Kun tosiasiat on tiedostanut, maailmanlopun sijaan voisimme keskustella siitä, mitä asioille voisi tehdä.  Siksi Jumalan kansan kansalaisvelvollisuus myös maan päällä on tärkeä. Meillä on vastuu luomakunnasta ja ihmisistä.

Viime viikolla saimme suru-uutisen siitä, että tasavallan presidentti Mauno Koivisto on kutsuttu tästä ajasta ikuisuuteen. Lukiessani uutisia aiheesta, eräs sitaatti hänen puheestaan oli erityisen pysäyttävä: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Myös opetuslapsia odottivat suuret uhkakuvat. Heidän rakas mestarinsa ja opettajansa surmattaisiin pääsiäisjuhlien aikaan. Opetuslapset miettivät varmasti kohtaloaan ja tulevaisuuttaan. Moni ehkä pelkäsi joutuvansa pilkan kohteeksi tai jopa tapetuksi. Mutta Jeesus halusi lohduttaa ja rohkaista meitä. Päivän evankeliumikatkelma on ote Johanneksen evankeliumin loppupuolelta, Jeesuksen jäähyväisrukouksesta, jota on kutsuttu korkealentoisesti myös Jeesuksen ylimmäispapilliseksi rukoukseksi. Se on toisaalta hyvin henkilökohtaista puhetta opetuslapsille, mutta toisaalta ajatusta voi laajentaa tarkoittamaan jokaista Kristukseen kastettua, jokaista joka seuraa Jeesusta. Kasteessa meidät on kutsuttu taivaan kansalaisiksi. Jäähyväisrukouksen sanoissa voimme aavistaa jo lupauksen tulevasta helluntaista ja Pyhästä Hengestä, jonka kautta saamme rohkaisua ja vahvistusta.

Vaikka Jeesuksen oli tullut aika siirtyä takaisin isän luo, hän antoi lupauksen siitä, että Jumalan läsnäolo tässä maailmassa ei lakkaa. Tänä päivänä puhutaan paljon kirkon olemuksesta. Mikä on kirkon oikeutus ja tehtävä, mitä saa sanoa? Vastikään pidetyn kirkolliskokouksen avajaispuheessa Arkkipiispa puhui siitä, miten Jumalan poissaolo tuntuu näyttäytyvän meille kauhistuttavalla tavalla, miten vuoropuhelu Jumalan kanssa on vaarassa katketa. Arkkipiispa halusi puheessaan muistuttaa, miksi kirkkomme on olemassa. Se on olemassa juuri muistuttaakseen Jumalan läsnäolosta tässä maailmassa. Jumala toimii meidän keskellämme vielä tänäänkin ja olemme vuoropuhelussa hänen kanssaan. Juuri siksi meillä on tehtävä julistaa evankeliumia, ja toimia Jumalan käsinä tässä maailmassa, taivaskaipuumme ei saa vaientaa maan hiljaisten ääntä.

Tänään meitä kehotetaan päivän psalmin sanoin laulamaan Herralle uusi laulu! Tehkäämme se rohkein mielin ja kevyellä sydämellä Jumalaan luottaen. Saamme laulaa ja ylistää yhdessä koko luomakunnan kanssa hänen ihmeellisiä tekojaan. Saamme tänäänkin todistaa Jumalan läsnäoloa, kun nyt nousemme yhdessä tunnustamaan kristillisen uskomme näin sanoen…