Saarna laskiaissunnuntaina 26.2.2017 Korkalovaaran kappelissa

Joh. 12: 25-33

Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän…”  Jeesuksen sanat kuulostavat hyvin ahdistavilta ja epäreiluilta. Eikö elämää saisi rakastaa? Ajattelen elämäni hienoja juhlahetkiä jotka olen saanut jakaa tärkeiden ihmisten seurassa ja positiivisia arkisia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa jotka voivat olla myös yllättäviä ja mieleenpainuvia. Ajattelen täydellistä kiireetöntä kevät aamua, silloin kun on ensimmäisiä kertoja niin lämmintä että kahvikupin tarkenee juoda pihalla tai parvekkeella. Ihmettelen sitä suurta voimaa, miten suuri sinnikkyys ja elämänhalu auttavat ponnistelemaan eteenpäin myös vaikeina aikoina. Ajattelen sitä intohimoa ja rohkeutta, mikä vie eteenpäin taistelemaan ihmisoikeuksien tai ympäristön puolesta. Eikö se juuri ole elämän rakastamista, sen kunnioittamista? Varmasti näin onkin.

Mutta voiko elämää rakastaa liikaa tai voiko meillä olla elämää kohtaan myös vääränlaista rakkautta? Keskitymme usein siihen, miten voisimme löytää itsemme. Mutta Jeesus sanookin, että meidän täytyy kadottaa elämämme. Kaikille tulee varmasti aikoja, jolloin elämä tuntuu olevan hukassa, ja harhailemme ilman suuntaa. Meidän ajassamme elämänhallinta on muodikasta. Ehkä se on tapa yrittää hallita hallitsematonta kaaosta. Noudatamme entistä enemmän erikoisruokavalioita, kunto-ohjelmaa tai kokonaisvaltaista elämäntapaa. Viime vuoden suosituimmaksi kirjaksi nousi japanilaisen Kon Marin siivouskirja. Haluamme hallita sekä mieltä että kehoa, ajatus hallitsemisesta on rauhoittava. Haluamme näyttää myös ulospäin, että hallitsemme elämäämme. Työelämässäkin suositaan dynaamisia ihmisiä, jotka osaavat tuoda itseään esille oikealla tavalla ja joiden ulkoinen olemus myös viestii elämänhallinnasta. Haemme apua erilaisiin elämänhallinnan ongelmiin. Tosiasiassa ihminen ei voi kuitenkaan hallita elämäänsä. Meitä voi kohdata onnettomuus, vaikka yrittäisimme elää terveellisesti. Ihmissuhteet voivat kariutua, vaikka olisit rakentanut itsellesi niin hyvät puitteet kuin mahdollista. Paaston avulla voimme vapaaehtoisesti luopua ylimääräisestä painolastista, fyysisestä tai henkisestä. Joskus joudumme luopumaan asioista. Ainoa joka tiesi mitä hänelle tulee tapahtumaan, oli Jeesus itse. Hänelle Jumala oli ilmoittanut tehtävänsä.

Täytämme somefiidit kuvilla täydellisistä hetkistä. Haluamme pitää yllä kulisseja viimeiseen asti. Emme kehtaa kutsua ystäviä kotiimme, jos siellä on liian sotkuista. Meille opetetaan, miten tärkeää on luoda itsestään hyvä ja myyvä brändi. Somessa haluamme saada paljon tykkäyksiä ja haluamme saada seuraajia. Mutta minkälainen onkaan Jeesuksen ”brändi”? Hän sanoo meille: ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.” Tämä on meille suora kehotus. Mutta Jeesuksen seuraajan tie ei ole aina helppo ja vaatimus on kova. Myös opetuslapset jättivät kaiken ja ryhtyivät seuraamaan Jeesusta. Jeesuksen kanssa ei voi tehdä kompromisseja.

Tänään vietämme kirkkovuodessa laskiaissunnuntaita, eli  viimeistä sunnuntaita ennen paaston aikaan. Paasto on luopumisen ja löytämisen aikaa. Paaston aikana yleensä lupaamme luopua jostakin elämässämme turhasta, ylimääräisestä tai henkistä painolastia lisäävästä asiasta. Jotkut päättävät luopua tietyistä ruoka-aineista, herkuista, alkoholista tai muista nautintoaineista. Jotkut ehkä muusta tavasta kuten liiasta somettamisesta. Olipa se mitä hyvänsä, paastoaminen vaatii kilvoittelua. Evankeliumin lopussa kerrotaan, että näillä sanoilla Jeesus ilmaisi tulevan kuolemansa. Paaston aika kuljettaa meitä Jeesuksen kanssa kohti viimeisiä päiviä, kohti ristiä. Päivän evankeliumissa myös Jeesus joutui kilvoittelemaan. Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Hänen sanoissaan häivähtää hetken epäilys tai pelko. Mutta vain hetken, sillä Jeesus pani alttiiksi oman elämänsä koko ihmiskunnan puolesta.