Saarna Rovaniemen kirkossa 12.6.2016
Luuk.
15: 1-10
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja
yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne
yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää
sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin
tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa
kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin
on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen
tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja
hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen
ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu
ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin
rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat
Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”
Päivän evankeliumissa evankelista Luukas on jälleen omimmillaan. Luukkaalta olemme saaneet lukea monia vertauksia, joista on tullut meille tuttuja ja läheisiä. Luukkaan kertomuksissa näyttää toistuvan usein sama kaava, kuin näytelmä. Vertauksissa on erilaisia rooleja: jumalaa edustava taho kuten isäntä, emäntä tai paimen. On fariseukset ja lainopettajat, jotka tulevat moittimaan Jeesusta joka viettää aikaa syntisten kanssa. Ja sitten on katuvan syntisen rooli joka lopulta löytää tiensä takaisin kotiin. Luukas haastaa meidät kysymään itseltämme, mikä on meidän roolimme? Vaatelias fariseus vai kurja ja pelokas syntinen?
Evankelistoista Luukas korostaa eniten Jeesusta syntisten, kurjien, halveksittujen ja sairaiden ystävänä. Jeesus ei ainoastaan viettänyt aikaa, vaan myös aterioi heidän kanssaan. Ateriayhteydellä oli Jeesuksen ajan kulttuurissa erityinen merkitys.
Tässä ajassa meihin kohdistuu paljon vaatimuksia. Meitä kehotetaan pitämään itse huolta omista asioistamme. Jokainen on oman onnensa seppä. Meille sanotaan: usko, unelmoi, uurasta ja onnistu. Mutta jos syystä tai toisesta asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan, jos me epäonnistumme elämässä niin siitä syyllistetään. Kehotetaan miettimään, mitä olisin voinut tehdä toisin? Useimmat meistä ehkä tunnistavat itsessään tai vähintään lähipiirissään suomalaisen mentaliteetin, jos menee huonosti sitä ei voi näyttää. Mitähän muutkin siitä ajattelisivat? Kulissit pidetään pystyssä viimeiseen saakka. Kaikki ei kuitenkaan ole itsestämme kiinni.
Voimme joutua tässä maailmassa hukkaan monesta eri syystä. Sattumalta niin kuin hopearaha, tai tyhmyyttään niin kuin lammas, tai ehkä nuorena ja seikkailunhaluisena niin kuin tuhlaajapoika. Voimme joutua hukkaan tai väärille teille monista syistä. Työpaikan menettäminen tai tärkeästä ihmissuhteesta luopuminen, sairaus tai jokin muu kriisi voi kääntää elämän päälaelleen. Jossakin vaiheessa, kun käymme sietokykymme rajoilla, me vihdoin joudumme luovuttamaan ja myöntämään, että emme voi itse hallita elämäämme. Joudumme luovuttamaan ja suostumaan Jumalan käsiin. Niin kuin lammas joka seisahtui kuultuaan paimenen äänen, suostui sen kannettavaksi eikä yrittänyt seikkailla yksin syvemmälle metsään. Me tarvitsemme Jumalan huolenpitoa.
Sekä fariseus että syntinen löytyvät meistä itsestämme. Loppujen lopuksi meillä on kaikilla tarve tulla hyväksytyksi. Fariseukset ja lainopettajat yrittivät noudattaa juutalaista lakia pilkun tarkasti. He osasivat kaikki kirjoitukset ja rukoukset ulkoa ja noudattivat tiukasti sapattisäädöksiä ja muita ohjeita. He yrittivät suoriutua täydellisesti ja hakivat sillä tavoin hyväksyntää Jumalan silmissä ja kunnioitusta muiden silmissä. Siksi sisäinen fariseuksemme ei hyväksy heikkoutta itsessämme saati muissa ihmisissä.
Jumala iloitsee jokaisesta ihmisestä, jokaisesta löytyneestä, myös epäonnistuneesta, väsyneestä ja matkalla rähjääntyneestä. Hän ei lakkaa etsimästä ja kutsumasta meitä. Jeesuksen vertaukset sijoittuivat kuulijoiden jokapäiväiseen elämään. Vertaus eksyneestä lampaasta on varmasti kuulostanut järjettömältä. Ei paimen oikeassa elämässä ota sellaista riskiä, että jättäisi kaikki 99 muuta lammasta petojen armoille. Vertaus kuvastaa myös sitä, että Jumalan tapa toimia ei ole aina meidän mielestämme se järkevin. Mutta me emme voi neuvoa Jumalaa, Hänellä on oma tapansa toimia. Rivien välistä voi ehkä tulkita, että Luukas tavoitteli myös kristittyjen välistä ykseyttä. Välit kääntyneiden pakanakristittyjen ja hurskaiden juutalaiskristittyjen kesken olivat jännitteiset. Luukas haastaa meitä hyväksymään laumaamme myös sellaisia, joiden kanssa emme välttämättä haluaisi olla missään tekemisissä, mutta Jumalalle yksikin on tärkeä.
Katoamisesta voi kuitenkin loppujen lopuksi seurata jotakin hyvää. Kun etsii tarpeeksi, voi löytää vielä jotakin enemmän kuin mitä on kadottanut. Aikaisemmin Luukkaan evankeliumissa, luvussa 9 Jeesus sanoo: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava.” Nainen, joka hukkasi yhden hopearahan, järjesti ystävilleen pidot sen löydyttyä. He saivat syyn juhlia yhdessä. Jos hopearaha olisi pysynyt tallessa, olisiko nainen tullut kutsuneeksi ystäviään kylään?
Voimme vain aavistella jotakin tulevasta elämästä, jota Jeesus on yrittänyt meille avata vertauksin, mutta pitopöytään olemme kutsuttuja myös tänään. Asuipa tänään sisälläsi vaativa fariseus tai eksynyt lammas, sinua kutsutaan tänään. Ehtoollinen muistuttaa myös symbolisesti, että Jeesuksella oli tapana aterioida syntisten ja halveksittujen kanssa. Ehtoollisessa Jeesus on läsnä meidän keskellämme. Et ole koskaan liian syntinen ollaksesi kutsuttu. Et tarvitse pöytävarausta, kabinetteja ei ole tarjolla vaan saamme kaikki polvistua yhdessä Jeesuksen seurassa.
Kommentit
Lähetä kommentti